keskiviikkona, tammikuuta 03, 2018

Uusi vuosi 2017 ja lihafondue

Vietimme uutta vuotta ihan kolmisteen, oli ajatus lähteä mökille mutta teini halusi lähteä ampumaan raketteja kavereiden kanssa. Joten jäimme kotiin.

Pitkästä aikaa päädyimme lihafondueen kaikkine lisukkeineen. Tein kattauksen kertakäyttöastioilla kun kerran alalla ollaan 😉. Suurin osa oli uudelleen käytettävää joten kaikki ei joutunut roskikseen....teemana oli disco ja kävin hakemassa myymälästäni aiheeseen sopivia tuotteita kuten lautaset joita oli kahdenlaisia, musta pöytäliina, uudelleen pestävät aterimetservetit, hatut, discopallomukit ja tietenkin discopallovalot. Juhlatarvikekätköistäni löytyi hopeaa ja kultaista serpentiiniä.
Aika kiva kattaus vai mitä?
Lihafonduen teon aloitin jo uuden vuoden aaton aamupäivänä nimittäin liemen pitää keittyä ja tekeytyä.

Täydellistä ohjetta en voi antaa koska liemi on aina omanlaisensa. Pitää maistella, lisätä jotain, antaa hautua, maistella ja taas tekeytyä mutta ainekset on aina samat.

Lihafonduen liemi 

  • vettä 1,5 litraa
  • 1 lihaliemikuutio
  • lihadondia 3-4 rkl
  • valkosipulin kynsiä 2 viipaloituna
Anna näiden ensin kiehahtaa ja sitten poreilla noin puolisen tuntia.
Lisää joukkoon
  • suolaa myllystä pari pyöräystä
  • mustapippuria myllystä yksi pyöräys
  • 2-3 dl punaviiniä
  • soijakastiketta 2-3 rkl
Anna jälleen poreilla puolisen tuntia....mitä pidempään jaksat liemeä tehdä, sen parempi siitä tulee kun se keittyy kasaan.
Jos sinulla on pakkasessa jo tehtyä lihalientä tai punaviinikastiketta, ne toimivat tähän loistavasti! Itse  unohdin punaviinisoossin jonka olisin voinut käyttää. Däm!

Ja nyt sitten maistellaan. Lisää suolaa, soijakastiketta, lihalientä tai mikä tuntuu että puuttuu. Kastikkeen pitää olla tosi suolaista että se toimii 😂.

Ostin kaupasta täydellisesti marmoroitunutta naudan ulkofilettä joka toimii aivan loistavasti lihafonduessa! Ei tarvitse todellakaan olla sisäfilettä.
Siivosin ulkofileen ja leikkasin sen todella ohuiksi siivuiksi jotka kypsyvät supernopeasti lihaliemessä.

Siirrä liemi poreilemaan fondue-pataan.

Lisäksi meillä oli herkkusieniä, kirsikkatomaatteja, kesäkurpitsaa, pikkusuolakurkkuja sekä leivän palasia lihafondueeseen. Leivän palat oli virhe, nehän "kypsyi" heti joten lähinnä jäivät syömättä.

Dippisoosseina oli aioli, chipotlemajoneesi ja ranch-kastike.
Ja dipattavaksi sipulirenkaita sekä viipalepottuja, nämä paistettiin rapsakoiksi uunissa.
Täydellinen pala lihaa ja aiolia 😍🙏
Kippisteltiin uusi tuleva vuosi Valkialla ✨

Miehen kanssa ei ammattu raketteja, hän itse asiassa meni unille jo ennen vuoden vaihtumista. Teini halusi lähteä kavereidensa kanssa ampumaan muutaman raketin jonnekin ja vähän minua jännitti....mies antoi kunnon suojalasit ja teini aikoi tulla yöllä kotiin.
Olin kympin aikoihin tekemässä juustokakkua uuden vuoden päivän brunssille kun teini tuli kotiin ja sanoi että ampui raketit, tilasivat kavereiden kanssa pizzat ja halusi tulla kotiin.

Aika fiksua nuorisoa sanon minä 😍.

Naapuristo ampui kyllä raketteja ja katselin niitä parveekkelta hetkisen. Pennoroinen ei pahasti pelännyt mutta oli kyllä levoton ja läähätti koko illan sekä yön.
Uuden vuoden päivänä nukuttiin pitkään, hah....teinin kanssa. Mies oli pystyssä jo kukonlaulun aikaan.
Brunssilla herkuteltiin croisanteilla, valkosipulipatongilla, nakeilla, lihapullilla, sipulirenkailla, perunasalaatilla ja meidän ehdoton suosikki on Saarioisen maalaisperunasalaatti, on kyllä niin raikasta kun ei ole puhdasta majoneesia. Ja tietenkin erilaisia hedelmiä.
Ja The New York Cheesecake onnistui lähes täydellisesti!
Resepti on ollut kyllä kautta vuosien kaikkeista haetuin ja kehutuin....pakko myöntää että en yhtään ihmettele, on tämä kyllä niin taivaallisen hyvää.
Päiväkahvien jälkeen herkuteltiin vielä Mojito-drinksuilla näistä aivan ihanista discopallolaseista. Eikö olekin ihan superihania 😁.
Ja uuden vuoden päivä päättyi Kotipizza-tilaukseen ja uuh kun olikin hyvää!
Vuosi on vaihtunut ja olen edelleen sairaslomalla. Nyt hermokipujen vuoksi, en enää masennuksen.
Ahdistus- ja paniikkikohtauksia tulee silloin tällöin mutta jaksan touhuta (en todellakaan normaalin verran) mutta uuden kipulääkkeen vuoksi voisin nukkua koko päivän.
Nyt tavoitteena onkin päästä unirytmissä normaaliin ja tämä blogin naputtelu tähän aikaan ei kyllä auta 😊 joten on yritettävä muuttaa suuntaa.
Kipuja on jalkapohjissa edelleen mutta hermokivut käsistä ja reisistä on kyllä hävinneet vaikka kipulääkitys on ollut päällä vasta viikon verran. Saapa nähdä, lääkäri soittaa parin viikon päästä ja katsotaan mikä on tilanne.
Olen toiveikas koska muuta ei voi 🙏

Ei kommentteja: