perjantaina, tammikuuta 19, 2018

Pataleipä

En enää muista missä pyydettiin reseptiäni pataleipään, tässä se mutta ei se juurikaan eroa muista resepteistä.
Minä tykkään käyttää tuorehiivaa ja ehkäpä olisin voinut laittaa joukkoon muitakin jauhoja taikka esim. hiutaleita.
Kauraleseet on meidän perheessä the nro.1 tuomassa terveyttä osaan leivonnaisiin sekä smoothiehin jne. - kiitos anoppini rakas -  joten nekin olisi uponneet tähän mutta empä muistanut vaikkakin tänään ostin uuden paketin. Ja vieläkin liian vähän niitä käytän.

Pataleipä:
  • 3,5 dl kädenlämpöistä vettä
  • nokare tuorehiiva, semmonen sormenpään kokoinen pala
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • pari pyöräystä suolaa myllystä
Sekoita keskenään kädenlämpöinen vesi ja hiivan nokare. Lisää joukkoon vehnäjauho & suola. Sekoita nuolijalla nopeasti.
Peitä kulho ja jätä huoneenlämpöön yön yli peitettynä, noin 12-16 tuntia.
Of the reköörd....huomaatteko pöllöliinan 😃

Laita uunipata, noin kahden-kolmen litran kuumenemaan kylmään uuniin (käytin Arctican uunipataa, sitä pientä), säädä uunin lämpö noin 225 astetta.

Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle ja pyörittele sekä taittele taikina jauhojen avulla palloksi. Tässä kohtaan tuntuu että se taikinapallo ei irtoa näpeistä ei millään....mutta niin pitääkin olla. Älä edelleenkään vaivaa. Anna kohota leivinliinan alla puolisen tuntia.

Käytä lastoja apuna ja nosta taikinapallo tulikuumaan pataan ja paista kannen alla noin puolisen tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä vartti.

Nosta leipä pois padasta ja anna levähtää hetki. Nauti voin ja maitolasin kera.
Tuore pataleipä on kyllä parhautta mitä tiedän viikonloppuaamuisin. Sitä ei vaan aina muista tehdä - hah, vaikka niin helppoa onkin!

Tehdäänkö teillä pataleipää? Tämähän oli hitti-leivonnainen oisko ollut vuosi sitten? Mitä sinä upotat leivän sisuksiin?
Tulppaanikausi on muuten nyt parhaimmillaan ja tykkään että koti on niitä täynnä. Mites sinä? Tänään piti jo ostaa uusia ja huomenna varmaan lisää!

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2018

Petrin supersalaatti

Tammikuussa pitäisi keventää mutta minä en. Kun syön kyllä mielestäni koko ajan ok, en yltiöpäisesti vaikka se pulla/leivos/lettu tms. on päivässä saatavakin. Ja siitä pidän kiinni!

Painoni ei ole noussut nyt vuosiin, tosin empä ole nyt hetkeen käynyt vaa'alla. Vaatteet mahtuu joten se on jees! 
Näiden kipujeni takia olen joutunut ramppaamaan verikokeissa tuon tuosta joten ei sielläkään mitään mihin lääkäri käski puuttua.

Tykkään syödä ehkä vähän liian epäterveellisesti, välillä - no shit😆 - mutta pitää ajatella myös perhettä. Nyt kun olen kotona niin olenkin luvannut perheelle tehdä kunnon kotiruokaa sekä kokeilla uusia tuulia ja hyvin olenkin suoriutunut! Instassa on muuten enemmän kuvia per päivä, joten sinne seuraamaan!!

Nyt kun nämä sitrushedelmät on hyvissä hinnoissa niin olen kyllä niitä kantanut kotiin kilokaupalla, tai siis miehet😇....viimeksi tänään veriappelsiineja. Kausi on nyt ja ainakin K-Supermarketissa on 1€:n säkki! Kipi-kapi hakemaan😀


 
Mulla oli mielessä salaatti jo aikaa sitten jonka voisin tehdä lohen kylkeen ja vaan en keksinyt nimeä - miehelle - joten olkoon siinä😀

Petrin supersalaatti
  • 1 prk kikherneitä
  • 1/2 kurkku
  • purkki salaattijuustoa (feta-tyyppistä)
  • 1 mieto chili
  • 3 valkosipulin kynttä
  • puska korianteria
  • 2 syöntikypsää avokadoa
  • pari pyöräytystä myllystä suolaa
  • yksi pyöräytystä myllystä mustapippuria
  • sitruunan mehu

Huuhtele kikherneet hyvin kylmällä vedellä ja anna valua hetken siivilässä. Lisää tarjoiluastiaan.
Pilko kurkku kuutioiksi ja lisää tarjoiluastiaan. 
Lisää joukkoon salaattijuusto, jos on öljyssä niin valuta ensin ja lisää vasta sitten.
Purista joukkoon kolme valkosipulin kynttä ja lisää joukkoon pieneksi silputtu mieto chili.
Kuutioi varovasti kaksi avokadoa. Jos haluat, voit jättää puolikkaan koristeeksi kuten minä tein.

Riivi korianterin lehtiä koko komeuteen, hieman myllysuolaa sekä mustapippuria myllystä päälle. Valuta joukkoon yhden sitruunan mehu.

Sekoita varovasti koska avokado on niin helposti hajoavaa.
Miehen mielestä lohen kyljessä ihan parasta!
 
Enkä asetellut tuota korianteria tuohon, se vaan lepäsi siinä 😂.

maanantaina, tammikuuta 15, 2018

Mä hoidan, mä hoidan - timantit on ikuisia

Timantit on ikuisia, niin kun minä. Kyllä.💎
Ja mä hoidan ja hoidan jossain kohtaan mutta en sitä kaikkea mitä pitäisi vielä....ja en ole vielä kuolemassa ja jos sen tekisin niin parempi ois että minusta tehtäisiin timantti.....tulisi kyllä meleko pieni 😂.

Mun bloggaus minusta muutama kuukausi sitten oli ehkä suosituin bloggaus minusta ja oli ihanaa saada kommentteja. Uskaltauduin kertomaan oman elämäni juuri kuin se on.  Ja niitä kommentteja tuli niin täällä mun blogissa, FB-sivulla ja Instrgamissa. Ja myös tuttavilta, ihan yllättäviltäkin tahoilta ihan livenä. Kiitos 🙏
Hmm....jätin siis ne mielialalääkkeet ja voi että. Kylläpä siinä oli päätös joka oli yksi elämäni parhaimmista. Nyt näin puolen vuoden jälkeen jos en reippaanmankin, voin sanoa että 20-30 ihmeellistä oiretta katosi mennessään. Eikä edes kehtaa luetella kaikkea....tuntuu tyhmältä.
Uskomatonta. Enkä sano. Kyllä varmasti mielialalääkkeet toimivat oikeassa kohdassa, minulla se ei ollut niin.

Mutta. Hermokipu on ja pysyy. Nyt ehkä itsekin on se hyväksyttävä kun tutkimuksissa ei löytynyt mitään ja se että kivulle ei voi oikein mittään. Niin, en vielä purematta niele.

Kyllähän nämä keskushermostolääkkeet auttaa, ensimmäinen viikko oli ihan jees mutta nyt taas ihan normikivuissa mennään. Mulla vielä pieni lääkitys.
Prinsessa (muista seurata Instassa penninprinsessaelama -tiliä!) on paras terapeuttini. Olen lukenut monesta paikkaa että kun upottaa kädet koiran turkkiin ja on hetken, ahdistus- ja paniikki häviää. Voin todeta että on totta ja meidän prinsessa ei juurikaan normisti päässyt sänkyyn mutta nyt vuoden ajan on. Mun paras terapeutti.
Ja kun hän kuuntelee kun puhun, vastaakin omalla örähdyksellään🐾
Mutta miten vältellä kylmää - minä joka olen aina pohjosen tyttönä rakastanut pakkasta ja tykännyt olla ulkona niin välttelen. Nyt saunaa, lämpöä ja kerrospukeutumista kotona, sisällä 😳. Taisin jo aiemmin kertoakin. Takan vieressä nukkumista, niistä on minun elämä just nyt tehty.
Niin ja muutto etelään? Ei muuten naurata koska tiedän että toimisi vaan mitempä sen toteutat normielämässä? Vajoisin kyllä mieluusti altaan reunalle pyyhkeen sisään aurinkotuolille ja ottaisin sitten läppärin esiin ja alkaisin tekemään töitä. Niih😇.
Siellä ne miehet allasbaarissa....jokunen vuosi sitten😁. Mitä luulette, uskaltaako muuten Turkkiin lähteä? Käytiin pari kertaa ja tykättiin tosi paljon mutta mikähän on tilanne?

Toisaalta nyt tässä parin päivän sisällä on selvinnyt että isällä (no tämän tiesin jo aiemminkin) on samanlaisia oireita ja hän onkin nyt sairaalassa kun ei löydy kivulle selvitystä. Isän siskolla on samat oireet kuin minulla, varmasti pahemmat ja tänään selvisi että mummollani jota en koskaan nähnyt oli myös pahoja oireita.
Jäin vaan miettimään että näitä tiettyjä sukusairauksia joita ei lääkäritkään tunne, eivät voi löytää tutkimuksissa jne. on nimenomaan Kainuussa. Olenko yksi niistä? Ja ketä lääkäriä ylipäätänsä kiinnostaa selvittää jos me Väisäset ollaan "viallisia" tai mikä suku tahansa?
Yritä selittää lääkäreille ja kun ei mitään muka löydy niin olet terve. Terve.

Nyt on pakkanen ja kipu yltyy. Ootan lääkärin soittoa sekä isän tilannetta.
Ja hei, eihän tästä pelistä hetikään meno lopu 😂.

Tommonen pikkunen Terhi mutta jos taas ensi kesänä isäntä veis ajelulle @juhladude

sunnuntaina, tammikuuta 14, 2018

Juustoinen jauheliha-simpukkapastavuoka

Ihanaa, näin Instassa vaiko FB:ssä reseptin ruokakolleegalta joka vastasi pohdintaani mitä tehdä simpukkapastasta. Olin ostanut pussin ks. pastaa jo muutama kuukausi sitten mutta jaksamisen vuoksi se on nököttänyt siellä kaapissa, enkä oikein keksinyt mitä tehdä. Hemmetin iso pussi joten nyt otin pussin haltuun.

Alkuun kuuluu tämmönen "tee viikkoja etukäteen" homma. Mä inhoan näitä blogeissa koska haluun kaiken just ja nyt.
Mutta.

Jos haluat aivan taivaallista jauhelihakastiketta tähän reseptiin niin sulla pitää olla semmonen pikkunen pakasterasia punaviinisoossia (vajaa 2 dl) tän ohjeen mukaan.

Tee tämä pari päivää ennen tai vaikka kuukausia jos pakastat.

Punaviinikastike:
  • 4 rkl voita
  • 2 rkl sokeria
  • 1 varsisellerin varsi
  • 1 porkkana
  • 2 salottisipulia
  • 1 valkosipulin kynsi
  • pullo punaviiniä
  • tuoretta rosmariinia kourallinen 
  • tuoretta timjamiinia kourallinen
  • 5 dl Demi-glagea
  • myllysuolaa
  • mustapippuria myllystä
Pilko porkkana pieniksi kuutioiksi, varsisellerin varsi pieniksi paloiksi ja hienonna salottisipuli.
Lisää kasariin (korkeareunainen paistinpannu) voi sekä porkkanakuutiot, pilkottu sellerinvarsi,  hienonnettu salottisipuli sekä puristettu valkosipuli. Kuullota hetki, raaka-aineet ei saa ruskistua. 
Lisää sokeri ja anna karamellisoitua.

Lisää joukkoon punaviini sekä rosmariini & timjamiini. Mausta suolalla ja keitä kasaan, niin että kastikkeesta jää noin puolet. 

Lisää Demi-glace ja keitä jälleen kasaan noin puolisen tuntia, kastike paksuuntuu. Tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa. Siivilöi soossi.

Minä siis tein tätä soossia ruoalle josta sitä jäi ja laitoin loput pakkaseen, sain kaksi pientä pakasterasiaa - ehkä noin 2 dl rasia.

Ja sitten lähetään -> lue resepti ensin,  valmistuu samaa tahtia 😍

Keitä simpukkapastoja suolavedessä noin 10 minuuttia. Niiden pitää olla al dente.
Huuhdo kylmällä vedellä, valuta. Ja anna ootella.

Kuullota pannulla 2 rkl voissa yksi keltasipuli pieneksi pilkottuna sekä 2 valkosipulin kynttä murskattuna.
Lisää joukkoon 400g naudan jauhelihaa ja paista lähes kypsäksi. Lisää joukkoon noin 2dl punaviinisoossia (tässä kohtaa olet onnellinen että sulla on se valmiiksi supermaukkaaksi tekeytynyt soossi) sekä  200g paseerattua tomaattia. Anna keittyä kasaan pienellä lämmöllä. Kastike ei saa olla juoksevaa vaan lusikoitavaa.
Tarkista maku, lisää suolaa ja mustapippuria.

Viimeiseksi tee Mornay eli valkokastike juustolla. Sulata kattilassa noin 50g voita ja lisää joukkoon vehnäjauhoja kunnes ne irtoavat kattilan reunoilta. Lisää hissukseen noin 5 dl Kiehu-maitoa (punaista maitoa).....sekoita koko ajan kunnes kastike sakenee. Mausta himpulla suolaa, valkopippuria ja muskottipähkinää.
Lisää joukkoon kourallinen emmental-juustoa. Soossi saa olla tiukkaa mutta ei liian.
Voitele pyöreän mallinen piirakkavuoka . Laita uuni lämpiämään noin 180 asteeseen.

Lapa vuoan pohjalle ohut kerros juustokastiketta.

Ota aina yksi simpukkapasta ja lapa sisään noin vajaa ruokalusikallinen täytettä. Asettele vierekkäin pyöreään ja vuokaan ja sitten limittäin ja päällekäin.
Lisää väleihin juustokastiketta sekä vähän myös mozzarellaraastetta. Ja vielä päälle juustokastiketta lusikalla lusikoiden sekä myös juustoraastetta.

Aah, onhan aikaa vievää hommaa😅
Mutta siinäpä se kaunokainen menossa uuniin.
Kyllähän tämä herkku nousi koko perheen suosikkilistalle.
Ja minun🙏

Ehkäpä sitten pian taas minua ja kuulumisia & kotia.

p.s Blogin kategorioiden siivous jatkuu....malttakaa sekamelskaa vielä hieman!

tiistaina, tammikuuta 09, 2018

Tiikerikakku ja tammikuun alun tunnelmia

Sisko ja sen mies oli kyläilemässä ja tuli puhetta tiikerikakusta. Heillä ei tästä retrokahvikakusta olleet kovin hääppöiset kokemukset erinäisistä syistä joten päätin leipoa heille täydellisen.
Valitsin Nordic Waren Heritage-kahvikakkuvuoan joka on yksi suosikeistani.
Tiikerikakku
  • 300 g voita
  • 4 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 2 dl kuohukermaa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria (ei pakko)
Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen ja ota vuoka esille. Jos käytät pinnoitettua vuokaa, sitä ei tarvitse voidella eikä jauhottaa. Itse en ole ikinä niin tehnyt ja kahvikakku lähtee upeasti irti ja pinta on siisti. 

Vaahdota sähkövispilällä tai yleiskoneella huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää kuohukerma.
Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja sekoita voi-sokerivaahtoon hissukseen vatkaten.

Ota taikinasta 2/3 osaa erilleen ja sekoita 1/3 osan joukkoon siivilöity tumma kaakaujauhe.

Lapa kahvikakkuvuokaan puolet vaaleasta taikinasta, sitten tummempi taikina ja päälle vielä vaalea taikina.
Ota haarukka ja nostele sieltä täältä tehden kahdeksikko ja ylös. Näin saat ihanat tiikeriraidat kakulle.

Paista noin 40 minuuttia, kokeile tikulla ja laske lämpöä hieman jos kahvikakku ei ole vielä valmis ja tummuu päältä. Vinkkinä voit myös laittaa leivinpaperin kahvikakun päälle laskematta lämpötilaa, näin pinta ei tummu mutta kahvikakku kypsyy.

Tämä retroakin retrompi kahvikakku on kyllä meidän perheen suosikki ja kuohukerman avulla siitä tulee super mehevä! Eikä jäänyt palaakaan😂.

Sain nämä ihanat ruusut jouluaaton aattona joulupöytään ja olen yhden kerran vaihtanut niille veden, imupintaa en ole leikannut kertaakaan....ja ne vaan jaksaa kukoistaa😲....onko nämä jotain säteiletyttejä ruusuja vai mitä? Reilun kaupan ruusuja sain mutta kyllähän jaksavat olla kauniita. Nyt ehkä on hieman havaittavissa tummumista joten nuupahtanevat piakkoin.
Tein siskolle ja sen miehelle hedelmäsalaattia vaan niinhän se unohtui ulkoterassille kun oli niin paljon syötävää ja käytiin mm. Helsingissä syömässä.
Säilykehedelmiä omassa mehussa, banaania, greippiä ja appelsiinia. Kylkeen mascarponevaahto.
Maistui kyllä tänään välipalana tosin mascarponevaahtoa jäi, joten huomenna on varmaankin keiteltävä kiisseliä jos pakkasesta löytyy marjoja.

Ihanan Barokki-jälkiruoka-astiaston sain anopilta toissa jouluna ja olen kyllä tykännyt😍. Jotenkin nämä vanhat lasiastiat on vaan niin lähellä sydäntä. Tykkäätkö sinä keräätkö jotain erityistä?

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2018

Uusi vuosi 2017 ja lihafondue

Vietimme uutta vuotta ihan kolmisteen, oli ajatus lähteä mökille mutta teini halusi lähteä ampumaan raketteja kavereiden kanssa. Joten jäimme kotiin.

Pitkästä aikaa päädyimme lihafondueen kaikkine lisukkeineen. Tein kattauksen kertakäyttöastioilla kun kerran alalla ollaan 😉. Suurin osa oli uudelleen käytettävää joten kaikki ei joutunut roskikseen....teemana oli disco ja kävin hakemassa myymälästäni aiheeseen sopivia tuotteita kuten lautaset joita oli kahdenlaisia, musta pöytäliina, uudelleen pestävät aterimetservetit, hatut, discopallomukit ja tietenkin discopallovalot. Juhlatarvikekätköistäni löytyi hopeaa ja kultaista serpentiiniä.
Aika kiva kattaus vai mitä?
Lihafonduen teon aloitin jo uuden vuoden aaton aamupäivänä nimittäin liemen pitää keittyä ja tekeytyä.

Täydellistä ohjetta en voi antaa koska liemi on aina omanlaisensa. Pitää maistella, lisätä jotain, antaa hautua, maistella ja taas tekeytyä mutta ainekset on aina samat.

Lihafonduen liemi 

  • vettä 1,5 litraa
  • 1 lihaliemikuutio
  • lihadondia 3-4 rkl
  • valkosipulin kynsiä 2 viipaloituna
Anna näiden ensin kiehahtaa ja sitten poreilla noin puolisen tuntia.
Lisää joukkoon
  • suolaa myllystä pari pyöräystä
  • mustapippuria myllystä yksi pyöräys
  • 2-3 dl punaviiniä
  • soijakastiketta 2-3 rkl
Anna jälleen poreilla puolisen tuntia....mitä pidempään jaksat liemeä tehdä, sen parempi siitä tulee kun se keittyy kasaan.
Jos sinulla on pakkasessa jo tehtyä lihalientä tai punaviinikastiketta, ne toimivat tähän loistavasti! Itse  unohdin punaviinisoossin jonka olisin voinut käyttää. Däm!

Ja nyt sitten maistellaan. Lisää suolaa, soijakastiketta, lihalientä tai mikä tuntuu että puuttuu. Kastikkeen pitää olla tosi suolaista että se toimii 😂.

Ostin kaupasta täydellisesti marmoroitunutta naudan ulkofilettä joka toimii aivan loistavasti lihafonduessa! Ei tarvitse todellakaan olla sisäfilettä.
Siivosin ulkofileen ja leikkasin sen todella ohuiksi siivuiksi jotka kypsyvät supernopeasti lihaliemessä.

Siirrä liemi poreilemaan fondue-pataan.

Lisäksi meillä oli herkkusieniä, kirsikkatomaatteja, kesäkurpitsaa, pikkusuolakurkkuja sekä leivän palasia lihafondueeseen. Leivän palat oli virhe, nehän "kypsyi" heti joten lähinnä jäivät syömättä.

Dippisoosseina oli aioli, chipotlemajoneesi ja ranch-kastike.
Ja dipattavaksi sipulirenkaita sekä viipalepottuja, nämä paistettiin rapsakoiksi uunissa.
Täydellinen pala lihaa ja aiolia 😍🙏
Kippisteltiin uusi tuleva vuosi Valkialla ✨

Miehen kanssa ei ammattu raketteja, hän itse asiassa meni unille jo ennen vuoden vaihtumista. Teini halusi lähteä kavereidensa kanssa ampumaan muutaman raketin jonnekin ja vähän minua jännitti....mies antoi kunnon suojalasit ja teini aikoi tulla yöllä kotiin.
Olin kympin aikoihin tekemässä juustokakkua uuden vuoden päivän brunssille kun teini tuli kotiin ja sanoi että ampui raketit, tilasivat kavereiden kanssa pizzat ja halusi tulla kotiin.

Aika fiksua nuorisoa sanon minä 😍.

Naapuristo ampui kyllä raketteja ja katselin niitä parveekkelta hetkisen. Pennoroinen ei pahasti pelännyt mutta oli kyllä levoton ja läähätti koko illan sekä yön.
Uuden vuoden päivänä nukuttiin pitkään, hah....teinin kanssa. Mies oli pystyssä jo kukonlaulun aikaan.
Brunssilla herkuteltiin croisanteilla, valkosipulipatongilla, nakeilla, lihapullilla, sipulirenkailla, perunasalaatilla ja meidän ehdoton suosikki on Saarioisen maalaisperunasalaatti, on kyllä niin raikasta kun ei ole puhdasta majoneesia. Ja tietenkin erilaisia hedelmiä.
Ja The New York Cheesecake onnistui lähes täydellisesti!
Resepti on ollut kyllä kautta vuosien kaikkeista haetuin ja kehutuin....pakko myöntää että en yhtään ihmettele, on tämä kyllä niin taivaallisen hyvää.
Päiväkahvien jälkeen herkuteltiin vielä Mojito-drinksuilla näistä aivan ihanista discopallolaseista. Eikö olekin ihan superihania 😁.
Ja uuden vuoden päivä päättyi Kotipizza-tilaukseen ja uuh kun olikin hyvää!
Vuosi on vaihtunut ja olen edelleen sairaslomalla. Nyt hermokipujen vuoksi, en enää masennuksen.
Ahdistus- ja paniikkikohtauksia tulee silloin tällöin mutta jaksan touhuta (en todellakaan normaalin verran) mutta uuden kipulääkkeen vuoksi voisin nukkua koko päivän.
Nyt tavoitteena onkin päästä unirytmissä normaaliin ja tämä blogin naputtelu tähän aikaan ei kyllä auta 😊 joten on yritettävä muuttaa suuntaa.
Kipuja on jalkapohjissa edelleen mutta hermokivut käsistä ja reisistä on kyllä hävinneet vaikka kipulääkitys on ollut päällä vasta viikon verran. Saapa nähdä, lääkäri soittaa parin viikon päästä ja katsotaan mikä on tilanne.
Olen toiveikas koska muuta ei voi 🙏