maanantaina, syyskuuta 14, 2015

Mexican patonki

Sain jälleen GoGreen tuotteita testattavaksi tuotteita, tällä kertaa erilaisia papuja. Mietin hetken mitä pavuista keksin ja jotenkin mielessä pyöri koko ajan leipä.
Idea jalostuikin sitten meksilolaistyyppiseksi patongiksi.

Annoksesta valmistat kaksi isoa patonkia.
Mexican patonki:
  • 2,5 dl lämmintä vettä
  • 1/2 pakettia hiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 1 dl rypsiöljyä
  • noin 6-7 dl vehnäjauhoja
  • 1 jalapeño
Liota lämpimään veteen hiiva. Pilko jalapeno pieneksi ja lisää joukkoon.
Lisää myös suola, sokeri ja rypsiöljy. Lisää taikinaan jauhoja ja alusta taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoilta ja käsistä.
Anna taikinan kohota lämpimässä noin 15 minuuttia.

Täyte:
  • 1 pakettia GoGreen Luomu Papumixiä
  • 8 rkl salsakastiketta
  • 2 valkosipulin kynttä puristettuna
  • 2-3 dl keltaista cheddarjuustoa raasteena
Jaa taikina kahteen osaan.
Kaulitse taikina levyksi ja levitä pinnalle salsakastiketta. Lisää valkosipuli ja huuhdellut pavut.
Ripottele päälle raastettu cheddarjuusto.

Kääri levy rullalle ja laita patonkipellille kohoamaan noin kymmeneksi minuutiksi.

Paista patongit kiertoilmauunissa noin 175 asteessa kunnes pinta on saanut väriä ja pohjaa kopauttamalla se kumisee.
Olin kaulinnut taikinalevyn vähän turhan ohueksi ja niinhän se paiston aikana repesi pinnalta. Ensin ajattelin että voihan elämä mutta eipä mitään, näin patongin täytteet tulikin herkullisesti esille! Ja makuunhan tuo ei vaikuttanut.
Ihanan mausteisia patongit olivat ja nopeasti hävisivät parempiin suihin. Suosittelen kokeilemaan!

Yhteistyössä GoGreen ja Blogirinki

3 kommenttia:

Veera kirjoitti...

Nerokasta! Ja toi auennut patonki on just hyvä!

Terhi kirjoitti...

Kiitos Veera! Tämä vähän tyyppinen patonki on huippu!

Herkkuhovi kirjoitti...

Hyvältä näyttää ja kuulostaa! :)