torstaina, helmikuuta 05, 2015

Täydellinen Lemon Curd

Kuin sopivasti työmatkalta eilen palattuani postilaatikossa odotti uunituore Maku-lehti. Ja kas kukas se siellä :D
Annoin toimittajalle vinkit laskiaispullan tuunaukseen ja tietenkin siihen miten itse tykkään syödä tämän pyöreän herkun. Tänä vuonna on tullut maisteltua kahvilassa myös mantelitäytteistä ja yllättäen vähän niin kuin tykkäsin!

Mutta tänä vuonna tuunailen laskiaispullani itse tehtyä lemon curdia kermavaahdon kera.

Sain kunnian olla jokunen vuosi sitten Valion salaisessa testiryhmässä mukana testaamassa maustettuja voita jotka lanseerattiin viime syksynä. Minä jäin kyllä koukkuun niin sitruunaiseen kuin valkosipuliseen ja molempia meillä on ollut siitä saakka aina jääkaapissa, myös mökillä.

Kehittelin useamman reseptin Valiolle ja yksi niistä oli suosikkini, lemon curd. Siis minähän rakastan sitruunoita ja varsinkin näin keväisin. Tätä oikeasti kävin syömässä lusikalla purkista :D.
SE TÄYDELLINEN LEMON CURD

  • 4 kananmunan keltuaista (suosin luomua tai vapaan kanan munia)
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 50 g Valion sitruunavoita
  • 1 sitruunan mehu (suosin luomua) 

Vatkaa vesihauteessa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon puristettu sitruunan mehu koko ajan sekoittaen.

Vatkaa sekaan paloiteltu, huoneenlämpöinen sitruunavoi. Mausta vaniljasokerilla.

Kaada valmis lemon curd puhtaaseen lasipurkkiin ja anna jäähtyä.
Aion siis paistaa ihanat pullat ja täyttää ne lemon curdilla sekä kermavaahdolla. Ja päälle tietenkin tomusokeria. Ja paljon!

Lemon curd säilyy hyvin muutaman viikon jääkaapissa joten reippaan viikon päästä leivotaan laskiaissunnuntaiksi ensimmäiset sitruunaiset laskiaispullat.

Miten sinä tuunaisit laskiaispullat?

Vinkki! Lemon curd sopii loistavasti myös kääretorttujen sekä täytekakkujen täytteeksi!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nami, kuulostaapas hyvältä! En olekaan kokeillut ennen sitruunaa pullan kanssa.
saila
Ps. Onkohan minulta mennyt ohi ennen joulua olleen arvonnan tulokset!? Sellainen kakkuvuoka, en ole ainakaan huomannut voittajaa julkaistavan.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi kohteliasta vastata kysymykseen, varmasti monikin ihmettelee ainakin mielessään onko arvonta tosiaan suoritettu? niin ja en ole edellinen anonyymi :) terv. RV

Terhi kirjoitti...

Anteeksi RV, en ehtinyt vielä vastata ja olen totaalisesti unohtanut tässä hötäkässä arvonnan ja suoritan sen vielä tänään!
Kiitos tuhannesti kun muistutit, onneksi myöhään kun ei milloinkaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Pieni asia tuo arvonta eikä itsellenikään mitenkään tärkeä, mutta osoittaa suurta piittaamattomuutta lukijoita kohtaan : ( Ymmärrän kiireesi mutta joulusta on kuitenkin aikaa jo tovi, eikö? Jätän tämän blogin seuraamisen tähän, kiitos kivoista hetkistä : )
saila

Terhi kirjoitti...

Tarkoitukseni ei missään nimessä ole ollut olla piittaamaton, takana on muutama vaikea kuukausi ja siitä syystä arvonta unohtui.

Enempää selittelemättä, toivon lukijoilta ymmärrystä <3

Anonyymi kirjoitti...

Hei :) Kaipaisin apua: olen nyt kaksi kertaa koittanut tehdä lemon curdiä, muttei se ole onnistunut kummallakaan kerralla, vaikka teen kaiken mielestäni ohjeen mukaan. Jospa voisit auttaa minua ja kertoa, mikä on mennyt pieleen. Ensimmäisellä kerralla käytin tätä ohjettasi. Sokeri ja keltuaiset vaahdottuivat vesihauteessa mukavasti, mutta kun lisäsin sitruunanmehun samalla sekoittaen, seoksesta tuli löysää ja sellaisena se pysyi loppuun asti. Aivan liian löysää täytteeksi. Jääkaapissa ollessa "curd" "jakautui" kahteen osaan, tummempi kerros jäi alas ja vaaleampi ylös. Toisella kerralla tein ohjeella, johon tuli kolme kananmunaa (sekä keltuaiset että valkuaiset) ja joukkoon lisättiin heti sekä sokeri että sitruunanmehu. Käskettiin vatkata vesihauteessa, kunnes seostuu, n. 5 min. Vatkasin reilut 20 min. eikä seostunut lainkaan. Joten nyt minulla on taas juoksevaa "curdiä", joka "jakautuu" jääkaapissa ollessaan. Missä vika? Tykkään mausta kovasti, mutta pitäisi saada paksummaksi, jotta voisi käyttää täytteenä tai paahtoleivän päällä... Kiitos avusta, Heli