torstaina, tammikuuta 08, 2015

Joulu 2014

Olen elossa, kiitos kaikille lukijoilleni jotka jo vähän huolestuivat!
Pidin tarkoituksella vähän paussia niin töistä kuin blogistakin joulun alla mutta nyt uusi vuosi on käynnistetty innolla. Ja ei yhtään kiloa painavampana vaikka olen kyllä herkutellut!

Aloitetaan vuosi kurkkauksella jouluuni.....
Pöllökoristeet lisääntyivät mutta siltikään niitä ei riittänyt kuin kuusen ylälatvoille.
Kotimainen kuusi ostettiin lähikaupan pihalta kotiin tuotuna. Ja ihanan tuoksuinen kuusi olikin.

Anoppi ukkoineen sekä miehen veli saapuivat meille joulun viettoon ja anopin kanssa käytiin vielä Berliinissä ennen joulua. Tästä myöhemmin.
Kun me anopin kanssa kokkailtiin jouluruokia niin välillä miehet ottivat korona-matsit.
Jouluaattona herättiin ajoissa keittämään riisipuuroa.
Sain vihdoin ottaa käyttöön upean Finellin tonttu-kulhon sekä Aarikan tonttu-kauhan.
Joulupöydän kattaukseen valitsin pellavaa anopilta saadun liinan muodossa, valkoiset kankaiset lautasliinat ja ihanat Lexingtonin lautasliinarenkaat. Näistä haaveilin jo pitkään ja yllättäen ne tulivat alennukseen paikalliseen sisustuspuotiin ja minähän ne nappasin heti mukaani!
Joulupöydän kattaus.
Joulupöydässä tarjolla oli ihan perinteisiä herkkuja. Kinkkua, poroa,karjalanpiirakoita, lanttulaatikkoa, porkkalaatikkoa, valkosipulikermaperunoita, uuniperunoita lohitäytteineen....
...herneitä, kylmäsavulohta, silliä, mätiä, metsäsienisalaattia jne.
Uutena tarjosin salaattia johon laitoin salaattipedin, päärynää, Aura-juustoa, saksanpähkinää sekä sitruunaoliiviöljyä.
Kuvut täynnä herkuttelimme vielä illalla juustoilla sekä pikkuleivillä ja tietenkin konvehdeilla.
Arvonnan tulokset julkaisen huomenna ja tästä käynnistyykin uusi vuosi postauksineen. Ihanaa uutta vuotta kaikille lukijoilleni ja muista seurata minua Instassa päivityksiäni lähes päivittäin!

2 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Hyvää alkavaa vuotta :) joulun aikana tulikin ahkerasti (kuolattua) seurattua sun kokkailuja instassa. Ihana muuten tuo tonttukulho!

Terhi kirjoitti...

Kiitos sinullekin Sari! Ja kiva kun olet seuraillut Instaa :D.
Tonttukulho oli juuri niin ihana kuin aattelinkin!