perjantaina, tammikuuta 16, 2015

Ihana rommiruukku pakkaspäiviin

Olen jo monena vuonna haaveillut tekeväni rommiruukun. Marjoja ja rommia.
Empä kuitenkaan sen enempää perehtynyt aiheeseen kun päätin että joulun pyhinä tämä on yksi jälkkäreistä. Kun aikani Googlasin niin huomasin että tämähän olisi pitänyt aloittaa jo kesällä niin marjoista kuin hedelmistä ja työstää koko syksyn ajan.
No, minä päätin että hyvää syntyy kyllä helpomminkin.
Minulla ei ollut tarpeeksi kotimaisia marjoja pakkasessa joten turvauduin pakastealtaaseen.

Rommiruukku marjoista
  • noin 250g mansikoita 
  • noin 250 g mustikoita
  • noin 250 g mustaherukoita
  • rasia vadelmia
  • 4 dl sokeria
  • 3 dl vaaleaa rommia

Pese noin 1,5 litran lasitölkki kuumassa vedessä.
Lapa marjoja ja sokeria kerroksittain tölkkiin. Marjamäärät ovat noin koska voi olla että mahtuu enemmän tai vähemmän.
Kaada rommi päälle ja ravista kevyesti.
Sulje kansi ja laita tölkki jääkaappiin ylösalaisin yön ajaksi.
Käännä tölkki kahden päivän kuluttua ja anna seistä jääkaapissa vähintään 3-4 viikkoa. Kääntele silloin tällöin.

Meillä rommiruukku herkuteltiin vohveleiden, vaniljakastikkeen sekä jäätelön kera joulun pyhinä. Vielä loppuruukku odottelee herkkuhetkeä.
Ihana ja helppo jälkkäri! Ja miten muuten maistuisikin hyvälle viikonloppuna brunssilla amerikkalaisten pannareiden kera....uuh!

Ei kommentteja: