tiistaina, marraskuuta 04, 2014

Halloween 2014

Meillä on ollut tapana järjestää Halloween-bileet parille ystäväperheelle joten pitihän se tänäkin vuonna!

Tänä vuonna pyysin jo etukäteen ystäviltä vinkkejä mitä ruokaa tehtäisiin ja päädyimme yhdissä tuumin Meksikoon....ja fajitas-teemaan.

Olen aina halunnut kattaa pöytään Arabiaa ja laseina Riedeliä tai Iittalaa mutta nyt päädyin siihen että hankin astiat Ikeasta. Miksikö. No kun sain viinilaseiksi hauskat vähän Dracula-henkiset, drinkkilasit oli shopannut jo aiemmin jälkkäriastioiksi ja lautasiksi halusin mustat, neliskanttiset.
Jotenkin oli vaikea luopua siitä että astiat ovat Ikeaa mutta miksipä ei? Ei tarvitse pelätä rikkoutumista ja saa ihanaa sesongin mukaista henkeä kattaukseen.
Kodin Halloween somistus löytyi tietenkin omasta myymälästä.
Tänä vuonna en ostanut pöytäliinaa vaan nappasin töistä mustan kankaan. Eurokankaasta ostin kaksi metriä organzaa jonka rypistin pöydän keskelle ja päälle laitoin lehtiköynöstä sekä serpentiiniä. Niin ja ihanat kurpitsavalopallot.
Ja vihdoinkin sain kotiini Confetin Helin tekemän hautakiven. Keräsi kyllä kehuja!
 Ja vähän hämäkinseittejä sekä hämppiksiä....
Hetken piti miettiä asua iltaan ja päädyin Lumikkiin :D....niin nättinä! 
...kun taas mies päätyi sheikki Ali Hassan tyyppiseen ratkaisuun, pikkumies veti päälle tuon perinteisen.
Ja olihan meillä tämmönenkin....pikkumiehen Airsoft -aseen kera :D
Ja kun mietin että meidän asut oli upeat niin ovesta astui tämä.

Predator.
Mitä tuossa nyt sanot.
Predator veti asuineen maton kaikkien alta ja miten tuota nyt voi ensi vuonna voittaa? Noooh.....pakko yrittää!
Luurankomme puuttuu kuvasta sekä pienimmät muksut mutta aika hyvä poppoo :D
Alkuruokana ystäväperhe toi meksikolaisen salaatin. Niin namia!
Ja muutoin söimme fajitaksia niin miehen frittikanan kanssa kuin mausteisen jauhelihan.
Ja paprika-sipulipaistoksen...
....kuin meksikolaisen riisin ja aivan superhyvän guacamolen kera!  Ja kyllä, reseptiä tulossa!
Jälleen, aivan mieletön Halloween-ilta ja kyllähän tämä juhla on enemmän ja enemmän kasvamaan päin Suomessa.
Ensi vuonna ihan eri rekvisiitat ja asut :D

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vau, onhan olleet upeat juhlat. Minä en enää nykyisin osta juhlia varten pöytäliinoja. Neljän lapsen äitinä tiedän, että juhlien teema vaihtuu ja usein. Eli olen käyttänyt pöytäliinana eri värisiä lakanoita. Ne ovat suhteellisen edullisia ja voi uudelleen käyttää lakanana. :)

Pirjo Porvoosta

Terhi kirjoitti...

Kiitos Pirjo! Joka vuosi tuo koristelu menee eteenpäin :D
Olen itse huomannut saman että turha kattaa hienoja pöytäliinoja, monesti mennäänkin ihan muovisilla.