maanantaina, toukokuuta 12, 2014

Äitienpäivä 2014 ja päärynäinen kakku

Viime vuonna juhlimme äitienpäivää Savoyssa lounaalla ja niin oli tarkoitus tänäkin vuonna. Vaan kappas, pikkumiehelle sattuikin salibandyturnaus samalle viikonlopulle joten sepä siitä suunnitelmasta. Kävimme kuitenkin syömässä jo perjantaina ravintola Mankelissa Krapihovilla, ihan kodin vieressä. Dinneristä juttua myöhemmin.

Lauantain tein koti- ja työhommia sekä täytin kakkuni. Onhan ne miehet leiponeet minulle äitienpäiväkakkuakin mutta turnausviikonlopun vuoksi kakkuhommat jäi minulle jos siis halusin kakkua ja tietenkin halusin. 
Sain taannoin kutsun testata Kieku-kananmunia ja erityisesti juurikin leivontaan soveltuvia kananmunia. Hetken mietin että mitenhän ne eroavat normaaleista kananmunista ja näinköhän tulevat ensinnäkin perille ehjänä.
No ehjänä kyllä tulivat, erittäin hyvin pakattuina. Nyt äitienpäiväkakkuun olikin sopiva hetki testata kananmunia. Paras vaahtoutuvuus perustuu yrityksen mukaan rasvan koostumukseen ja munat sisältävät omega 3:sta sekä D-vitamiinia.
Noh, minua kyllä miellytti tuo omegan läsnäolo kun kalaa tulee syötyä luvattoman vähän. Mitä tulee vaahtoutuvuuteen niin käsivispilällä vaahto jäi tosi ohueksi. En tiedä mikä olisi ollut lopputulos yleiskoneella vaan niin monesti kakkuvaahto on sen kautta mennyt liiaan vaahdoksi ja kakkupohja lässähtää.
Vaahdotin noin 10 minuuttia eikä se kakkuvaahto mennyt yhtään kovemmaksi. Päätin että laitan uuniin ja sittempähän näen mitä tulee. Ja ohhoh, aikasta täydellinen kakkupohja!
Sain helposti leikattua kolme levyä. En tiedä oliko salaisuus nyt näissä kananmunissa vai missä mutta onneksi kananmunia on vielä pari rasiaa niin täytyy testata uudelleen.
Oletko sinä kokeillut Kieku-kananmunia? Onko eroa normaaleihin?

Kakkuni väliin halusin päärynää sekä päärynämoussea. Ja jälleen luotin hyydykejauheeseen ja varsinkin päärynäinen on yksi suosikeistani.
Kakun koristelussa päädyin päärynänmakuiseen massaan sekä Wiltonin valmiisiin ruusuihin.
Vuorasin reunavuoan kelmulla ja alle pohjalevy. Kostutin säilykepäärynäpurkin mehulla, päälle viipaloituja säilykepäärynöitä.
Päälle päärynähyydykejauhetta, keskikerros, kostutus, lisää päärynänsiivuja, hyydykejauhetta ja kansilevy päälle.
Kelmu tiukasti kiinni ja kylmään yön yli.
Äitienpäivän aamuna ei ollut tiedossa aamupalaa kun miehet suuntasivat jo peleihin. Finaalia lähdin katsomaan ja tiukasta taistosta huolimatta hopea tuli saaliiksi. Vaan hopeahan ei ole häpeä! Ylpeä pikku-centteristäni :)
Kotiuduttaemme oli aika kuorruttaa äitienpäiväkakku. Ja kyllä, suutarinlapsella ei ole kenkiä....kuorrutteen kaulitsin puikulalla :). Pitää varmaan vähän panostaa välineisiin kun ei kakun silottajaakaan kotoa löytynyt.
Sain kakkuni kylmään ja avasin punaviinin tuulettumaan. Ihanaa Malbecia!
Miehet toivat jo lauantaina pikkumiehen suunnitteleman kukkakimpun. Niin kaunis ja minun väreissäni :).
Katoin pöytään feta-tomaattisalaatin ja patonkia. Kuvassa ei näy pikkumiehen porkkaraaste, sitä pitää olla pöydässä lähes aina.
Äitienpäivän illallisella herkuteltiin sisäfilepihveillä, pannulla tehdyillä kermavalkosipuliperunoilla sekä Mustapekka-soossilla.
Aah, niin hyvää!
Ja sitten jälkkäriksi päärynäkakku.
Vähän tuo massa repeili pinnalla ja muutamia kuoppia tuli kakun pinnalle kun sitä silottajaa ei vaan löytynyt. Vaan, ei se ole niin justiinsa! Ja pitihän minun saada bling-blingiä kakkuun.
Ihana äitienpäivä!
Kiitos rakkaille miehilleni!

Ei kommentteja: