tiistaina, huhtikuuta 23, 2013

Kardemummainen omenapiirakka

Meidän perheessä parhaita leivonnaisia ovat minun nimeämät "peruspiirakat" eli kuohkean sokerikakkutyyppisseen pohjaan päällysteillä tuunatut peltipiirakat. Hih, aikamoinen lausehirviö :). 
Mutta siis pohja on aina sama, päälle laitetaan tyyliin mitä pakkasesta löytyy tai mieleen juolahtaa, pinnalle sokeria & mausteita tai muruseos.

Ja uppoaa meidän miehiin paremmin kuin mitkään kikkailuleivonnaiset. 

Nyt onkin se aika kun pakastinta pitää tyhjentää että tulevan kesän sadolle saa tilaa. Tähän omppupiirakkaan upposi meidän omppupuun viimeinen sato. 
Viime kesänä satoa ei tullut, joten tänä vuonna toivomme jälleen supersatoa. Se on muuten jännä miten täällä sato on joka toinen vuosi olematon ja joka toinen vuosi mieletön. Tiiäpä mistä johtunee?
Tein pohjan perusohjeellani eli pellilliseen (korkea reuna) kahdeksan (8) kananmunan pohja. Pohjataikinaan sekoitin 2 rkl kardemummaa mikä antaa ihanan säväyksen piirakkaan!

Päälle viipaloituja omppuja, sokeria sekä kanelia.

Paista noin 185 asteessa kunnes pinta saa väriä ja alkaa irtoamaan reunoilta.
Aijai...ripottelin vielä lämpösen piirakan pinnalle sokeria.

Minä en itse asiassa koskaan saa tätä kummosempaa kuvaa näistä peruspiirakoista koska meillä on aina pikkumies & se isompi jonossa syömässä ja yleensä myös pikkumiehen kaverit. Ja kun itsekin himoitsen palan niin eipä siihen kuvattavaa jää..
...mutta mutta, mikäs onkaan parempi palkka kokille. Tyytyväinen herkkusuu!

By the Way...minä syön yleensä oman piiraspalan vaniljajädellä tai vaniljasoossilla hunnutettuna, mites sinä?

Ei kommentteja: