sunnuntaina, toukokuuta 27, 2012

Sannan raparperipiirakka

Alkukesään kuuluu vahvasti raparperit ja kirpakasta herkusta voi valmistaa vaikka mitä!
Omalla pihallani ei vielä kasva raparperia mutta naapurin rykelmä herautti veden kielelle jo muutama viikko sitten. Monesti on tehnyt mieli kysyä että saisinko muutaman varren vaan jotenkin en ole rohjennut. En tiedä mistä se johtuu? 
Naapurimme ovat vanhempia kuin me mutta ystävällisiä ja välittömiä. 

Noh. Tänään rohkaistuin ja mökiltä paluun jälkeen lampsin naapurin pihalle ja kysyin rohkeasti että saanko ottaa muutaman varren. No tietenkin, oli vastaus :).
Leikkasin sylillisen varsia mukaani ja sain luvan käydä jatkossakin. Aion kyllä ensi keväänä pyytää raparperin alun jotta saan herkkua omaan pihaani.


Raparperipiirakkaa olen leiponut monin ohjein mutta nyt halusin testata ystäväni parhaaksi kehuttua reseptiä.

Päätin tosin tehdä piirakan pyöreään vuokaan leivinpellin sijaan joten puolitin reseptin.
Piti vielä soittaa ystävälle ja varmistaa että onko niin ettei piirakaan tule kananmunia ja näin oli, joten tämä sopii loistavasti niille joille kananmuna ei sovi!
Itse lisäsin reseptiin vielä ruokasoodaa, koska olen oppinut käyttämään sitä kun on hapanmaitotuotetta mukana. Soodan voi kyllä jättää pois, koska leivinjauheessa on soodaa tai jos leivinjauhetta ei ole niin voi käyttää vain soodaa (vain leivonnaisiin joissa on hapanmaitotuotetta) mutta jotenkin sitä on vaan oppinut käyttämään ja löytyy aina kotoa.

Sannan raparperipiirakka

  • 2 dl piimää (käytin täyteläistä AB-piimää)
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 dl juoksevaa Oivariinia
  • 3,25 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl ruokasoodaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 tl kardemummaa
Päälle:
  • 3 raparperin varta pilkottuna
  • vajaa desi sokeria
  • 1 tl kardemummaa
Lämmitä kiertoilmauuni noin 190 asteeseen.

Pilko raparperit siivuiksi ja kaada päälle sokeri sekä kardemumma. Sekoita.

Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin.
Voitele piirakkavuoka ja levitä siihen taikina. Lisää päälle raparperit.
Paista noin 20-30 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut väriä ja tikulla kokeillen piirakka on kypsä.


Nauti raparperipiirakka vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Raparperi sisältää oksaalihappoa joten sitä nauttiessa runsaita määriä tulisi aina ottaa rinnalle jokin maitotuote. Piirakkapalan nauttiminen ei varmaan haittaa mitään mutta takaraivoon on iskostunut vaan se että rinnalla on oltava maitotuote. Ei siitä haittaa varmasti ole :)

Lisää raparperiherkkujen reseptejä tulossa!

2 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

:D mmm, hyvää! Ehkä mun on taas huomenna tätä leivottava?? ;)

Heleen kirjoitti...

Sain viime keväänä raparperihilloa, ja paljaaltaan sitä syödessä tuntuu, että hampaat sulavat :), sen verran hapokasta se on. Maitotuotteet neutraloivat mukavasti, silti säälin hampaitani ja jätän hillon suosiolla rauhaan. Toscapiirakkaan sain sitä piilotettua ihanasti, viime keväänä postasinkin yhden ohjeen.