lauantaina, lokakuuta 01, 2011

Omenakääretorttu

Niin kuin on tullut jo tässä mainittua useaan otteeseen niin omppuja tuli tänä syksynä siihen malliin että niitä onkin sitten upotettu leivonnaisiin, ruokiin, pakkaseen siivuja ja hilloihin sekä soseeksi.

Löysin kuitenkin pakkasesta vielä anopin tekemän omppusosepussin ja sen tuuppasin kääretortun sisään. Ja lisäämäni kaneli pohjataikinaan antoi ihanan säväyksen ja maistui mukavasti.
Pohdinkin kääretorttua leipoessa että kääretorttu on yksi suosikkileivonnaisistani! Pitäisikin leipoa useammin.

Anteeksi, kuva on supersurkea...töissä kiireessä ja pimeässä kuvattu enkä tomusokeriakaan ehtinyt töpsäyttää pinnalle muista koristeista nyt puhumattakaan. Maku on tärkein ja minä ainaskin tykkäsin :).


Omenakääretorttu:

Pohja:
  • 4 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl perunajauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kanelia
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä leivinjauhe muihin jauhoihin ja sekoita varovasti muna-sokerivaahtoon. Lisää joukkoon kaneli.

Levitä leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin ja paista kauniin ruskeaksi noin 225 asteessa.

Sirottele leivinpaperin päälle hienoa sokeria ja kumoa pohja varovasti päälle. Peitä pohja leivinliinalla ja anna jäähtyä.

Täyte:
  • 1 prk omena-kanelirahkaa
  • omenasosetta
Levitä jäähtyneen pohjan päälle omena-kanelirahka ja sen päälle omenasose.
Kääri kääretorttu rullalle ja anna hetki vetäytyä.

Kääretorttu maistui töissä kuvaustauolla sekä myös kotona kahvin kera. Taidankin leipasta pian seuraavan kääriksen....mielessä onkin yksi klassikko!

Ja hei muistakaahan, että Pauligin sivuilla Makupari -reseptini taistelee pääsystä kymmenen parhaan joukkoon eli äkkiä äänestämään!

Ei kommentteja: