sunnuntaina, tammikuuta 30, 2011

Raparperi-vaniljapiirakka

Viime kesänä bongasin Lapissa eräässä ruokakaupassa ihanan piirakan leipomon tiskiltä ja ajatus alkoi heti ruksuttamaan, että miten sen tekisin itse. Olin menossa anopin mökille heitä & vieraita ennen ja halusin leipoa jotain yllätykseksi. Helpolla olisin päässyt, jos olisin ostanut palat kaikille mutta halusinkin kehittellä oman versioni ihan vaan "katseen" perusteella eli ei mitään hajua onko maku sinnepäinkään.
Meidän perheen piirakkalistan kärkeen tämä pomppasi kyllä saman tien....ja hyvin maistui appiukollekin :).

Piirakan salaisuus on siinä, että keitin paksun vaniljakastikkeen jota humpsautin piirakkapohjaan lusikalla.

Ensin kannattaa keitellä vaniljasoossi, koska se saa olla vaikka kylmää! Ja vielä ihan ennakkoon, että tätä vaniljasoossia ei saa missään nimessä lähteä säveltämään kevyemmäksi. Tämä on aitoa parhaimmillaan!

Paksu vaniljasoossi:
  • 6 dl täysmaitoa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 vaniljatanko
  • 6 kananmunan keltuaista
  • hieman perunajauhoja
Halkaise vaniljatanko pitkittäin ja vedä veitsellä siemenet maidon sekaan.
Laita maito kiehumaan ja vatkaa samalla sokeri ja kananmunankeltuaiset vaahdoksi. Lisää kuuma maito varovasti joukkoon.
Miedonna lieden lämpöä. Sekoita kastiketta koko ajan kunnes se alkaa paksuuntua. Lisää tarvittaessa hieman perunajauhoja.
Nosta kattila pois liedeltä ja anna kastikkeen jäähtyä täysin. Vaniljakastikkeen tulee olla lusikoitavaa.
Vinkki! Voit valmistaa vaniljakastikkeen vaikka edellisenä päivänä, koska se saa olla kylmää ja lusikoitavan paksua.

Ja vielä lisävinkki! Älä vaan heitä vaniljatankoja pois vaan lisää ne lasipurkkiin ja kaada päälle sokeria. Sulje kansi ja anna maustua - saat vaniljalla maustettua sokeria. Maustuminen vie viikon verran, joten sekoittele välillä! Ja jos oikein innostut niin heitä joukkoon vielä kanelitanko. Kaneli-vaniljasokeri on ihana ruokalahjaidea!
Tällä kertaa piirakan sekaan valitsin tuoreen raparperin. Näin kevään kynnyksellä kannattaakin aloittaa jo pakastimen tyhjennys ja kaivaa sieltä esiin viime kesän ihanat marjat! Piirakkaan sopii mansikat, vadelmat, mustikat, puolukat (vaniljakastike pyöristää loistavasti puolukoiden hapokkuutta!) jne. Valitse siis oma suosikkisi!
Viipaloi tuoreet raparperin varret pieniksi siivuiksi tai käytä pakastettuja.

Taikina:
  • 6 kananmunaa
  • 4 dl sokeria
  • vajaa 5 dl vehnäjauhoja
  • 4 tl leivinjauhetta
  • 300g voita
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää varovasti keskenään sekoitetut jauhot sekä sulatettu voi.
Levitä taikina korkeareunaiseen, leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin ja ripottele pinnalle noin puolet raparpereista.
Lusikoi joukkoon vaniljasoossia - ota kunnon lusikallinen vaniljasoossia ja pudota se sinne tänne taikinaan. Taikina "imee" vaniljasoossin sisäänsä mutta näin sen pitää mennäkin!

Ripottele pinnalle vielä lisää raparperin paloja. Sirottele vielä pinnalle sokeria.

Paista noin 190 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes näyttää, että piirakka alkaa irrota pellin reunoilta sekä saa väriä pintaansa.
Anna jäähtyä kunnolla.


Tämä maistui niin juuri uunesta tulleena kuin kylmänäkin ja oli niin mehukasta, että kylkeen ei tarvinnut mitään! Pakko leipoa pian uudestaan!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa todella ihanalta. Täytyy joskus kokeilla. :)

Terhi kirjoitti...

Pakko myöntää, että mietin miten tuo vaniljasoossi sopii tähän piirakkaan mutta turhaapa mietin. Pääasia on, että se on paksua! Mikään lirusoossi ei tässä tule toimimaan.

Mimosa kirjoitti...

Nam! Piirakka kuulostaa ja näyttää superhyvältä :) Vitsi kun alkoikin tehdä mieli raparperipiirakkaa.. nam!