lauantaina, joulukuuta 29, 2007

In memoriam

Tämä vuosi on ollut minulle huikea mutta näin loppu vuodesta myös surun vuosi mikä on pitänyt minut hiljaisena.

Itseni kannalta on ollut upeaa huomata, että minulle suuret ja osittain raskaatkin päätökset olivat oikeita ja vastaanotettuja sekä ymmärrettyjä. Kiitän perhettäni, sukulaisiani, ystäviäni, ex-työkavereitani sekä tietenkin asiakkaitani! Niin monien kiitosten ja kannustusten siivittämänä on upeaa jatkaa myös tulevaa vuotta!

Kävin itseni kanssa pitkän kamppailun tämän blogin kohtalosta joulukuun aikana. Aikani ei yksinkertaisesti ole riittänyt päivittämään blogia vaikka kuinka olisin sitä monesti halunnut. Olen myös kärsinyt huonoa omaatuntoa siitä, että moni blogilainen ja asiakkaani on kommentoinut bloggauksiani mutta minulla ei ole ollut aikaa käydä kommentoimassa muita.

En vieläkään ole varma blogini kohtalosta mutta todennäköistä on, että blogissani keskityn jatkossa enemmän yleisesti elämääni (kuten jo syys-lokakuussa kirjoitinkin), en siis pelkästään ruokaan ja leipomiseen. Yritän myös käydä enemmän kommentoimassa mielenkiintoisia blogeja...nytkin niitä aktiivisesti luen yön hämärinä tunteina mutta kommentoini jää, suokaa siis anteeksi.
Sisustus, elokuvat, musiikki ja shoppailu ovat harrastuksiani kokkailun sekä leipomisen ohella, joten varmasti jatkossa kirjoitan myös niistä ellen sitten päädy luopumaan blogistani.
Minut muuten löydät myös Facebookista ihan omalla nimelläni, tervetuloa ystäväkseni!

Joka tapauksessa jo tosiaan alku syksyn kirjoituksieni mukaisesti leivontaohjeet löytyvät jatkossa säännöllisemmin Confetin sivuilta. Vielä en kerro enempää, tammikuussa on luvassa kaikkea uutta :).

Sitten siihen surulliseen osaan vuodesta.
Haluan omistaa tämän vuoden rakkaille ystävillemme; perheemme koirille Inkalle ja Bessielle.

He molemmat olivat perheemme jäseniä lähes 14 vuotta; reissasivat niin Suomen, Yhdysvallat kuin Kanadan läpi.
Inka siirtyi veljeni rakkaaseen huomaan jo nelisen vuotta sitten muutettuamme Kanadasta Suomeen ja nukkui pois joulukuun alussa.

Bessie (kutsumanimeltään Pessi) lähti mukaamme joululoman viettoon täältä Tuusulasta Kajaaniin mutta monista sairauksistaan uuvuttamana nukkui pois 21.12.2007.
Inka


Bessie

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Joulun bostonpulla

Joulun bostonpulla leivotaan Wiltonin upeaan, vihreään joulukuusivuokaan!

Valmis bostonpulla tarjoillaan herkullisella kanelikuorrutteella kuorrutettuna suoraan vuoasta.

---------------------------------------------------------------------------
Bostonpulla

Taikina:
  • 5 dl kevytmaitoa
  • 2 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 3 tl kardemummaa
  • 1 tl suolaa
  • 50g hiivaa
  • 14-15 dl vehnäjauhoja
  • 200g voita

Väliin:

  • juoksevaa margariinia
  • sokeria
  • kanelia

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva. Lisää joukkoon kananmunat, sokeri, kerdemumma ja suola.
Sekoita joukkoon osa jauhoista. Lisää loput jauhot sekä sulatettu voi. Alusta taikina tasaiseksi.

Kohota taikinaa liinan alla kaksinkertaiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat taikinasta pois.

Kaulitse taikina levyksi ja levitä levylle ensin juokseva margariini silikonisella sudilla ja ripottele päälle sokeri sekä kaneli. Kääri levy rullalle.

Leikkaa rullasta tasakokoisia paloja ja aseta ne vieri viereen alhaalta ylöspäin voideltuun joulukuusi-vuokaan.

Voitele koko komeus kananmunalla ja paista kypsäksi noin 200 asteessa. Kokeile kypsyyttä välillä tikulla pullan keskeltä.


Kanelikuorrute:

  • 1 dl tomusokeria
  • 2 rkl kanelia
  • vettä

Sekoita tomusokeri ja kaneli keskenään. Lorauta joukkoon ihan pikkuisen vettä ja sekoita tasaiseksi.

Kaada kuorrute lähes jäähtyneen bostonpullan päälle.

---------------------------------------------------------------------------

Nauti bostonpulla Joulun jälkiruokapöydässä tai sujauta bostonpulla vuokineen sellofaanipussiin, koristele kauniilla nauhalla ja vie tuliaisiksi Joulun aikaan kyläillessäsi.

Ihanan omaperäinen lahjaidea eikä tuoreen kanelisen bostonpullan tuoksua voi vastustaa!