lauantaina, joulukuuta 30, 2006

Perunasalaatti


Vielä ennättää valmistaa huomiseen juhlintaan perunasalaattia!
Itse en osaa ostaa kaupan valmista salaattia vaan aina mieluummin teen salaatin itse.
Vuosien saatossa olen reseptiäni kehitellyt ja tällä hetkellä se näyttää tältä:

-------------------------------------------------------------------------------

- 7 kiinteä maltoista perunaa
- 2 jouluista omenaa
- 2 valkosipulimaustekurkkua (kokonaisia kaupan hevi-osaston tynnyristä)
- 4 kananmunaa keitettynä
- 2 salottisipulia
- pari ruokalusikallista majoneesia
- purkki kermaviiliä
- myllystä suolaa ja mustapippuria
- valkopippuria ripaus
- cayannepippuria 1 tl
- grillimaustetta oman maun mukaan

Keitä perunat al dente ja jäähdytä kylmässä vedessä nopeasti. Kuutioi perunat pieniksi kuutioiksi. Kuutioi myös omena, maustekurkut ja kananmunat.
Hienonna salottisipulit hakkeeksi.
Laita kaikki kuutiot astiaan ja rouhi sekä mittaa mausteet sekaan. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita.

Täräytä purkki kermaviiliä sekä muutama ruokalusikka majoneesia ja sekoita varovasti kastikkeet joukkoon.

Anna mieluusti maustua yön yli jääkaapissa mutta hyvää tulee jos salaatti saa edes päivän maustua jääkaapissa.


--------------------------------------------------------------------------------

Huomenna otamme ystäväperheemme kanssa Uutta vuotta vastaan ihan kotosalla.

Menussa on luvassa itse tehdyt hampurilaiset (sekä sämpylät että pihvit teemme itse) tikkuperunoiden kera, paljon kuohuvaa ja yösyömiseksi tuota pottusalaattia, nakkeja ja mausteisia pikkupasteijoita. Niin ja tietenkin kaiken kruunaa jälkiruoaksi tarjottava kakku...se on vielä täytteen osalta mietintämyssyssä, pohja on jo paistettu.

Huomenna siis Terhin keittiö hiljenee vastaanottamaan Uutta vuotta ja mielessäni jo kehittelen uusia makoisia reseptejä ensi vuodelle ja jotain muutakin jännittävää on luvassa!

Hyvää ja kuplivaa Uutta vuotta kaikille blogini lukijoille!

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Pekoni-taatelikääröt


Tapanin päivän iltaa vietimme anoppilassa nauttien pikkuherkkuja. Maistelin viime viikolla erilaisia sormipaloja töihin liittyvässä asiakasillassa ja sieltä mieleeni jäivät nämä pekoni-taatelikääröt. En ole varma miten ne olisi pitänyt tehdä mutta kyllä näistä melkein yhtä hyviä tuli.

------------------------------------------------------------------------------

- pussillinen taateleita (käytin Pirkka-merkkisiä)
- paketti pekonia

Leikkasin yhden pekonin siivun kolmeen osaan mutta olisi ehkä pitänyt laittaa vain puolikas per taateli.
Kääräise pekonin siivu taatelin ympärille ja paista kuumalla pannulla rapsakaksi.
Anna jäähtyä kunnolla ja nauti sormipaloina.

------------------------------------------------------------------------------

Muita herkkuja naposteltavan oli:

- pikku suolakurkkuja
- Aura Goldia ja Ritari-juustoa
- punasipuli-tomaattisalaattia
- suolakeksejä ja Tapini-keksejä
- palvattua poroa
- Stockan Herkun viski-metukkaa


Juomana meillä oli tällä kertaa olutta ja siideriä.

Siinähän se Tapani vierähti napostellen ja tv:tä katsellen.
Nyt alkaakin sitten Uuden Vuoden herkkujen suunnittelu!

sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006

Joulupöydässä

Jouluaattomme alkoi rauhallisella heräämisellä kahdeksan kieppeillä.
Heti aamusta oli äiti jo aloittanut joulupöydän valmistelut ja me lapset kirmasimme ihanassa muutaman asteen pakkasessa pulkkamäkeen. Olipa muuten ihanaa laskea oman pojan kanssa riemusta kiljuen pulkkamäen hyppyristä!
Pulkkamäestä suoraan pääsimme vastantuoksuiseen saunaan ja sen jälkeen liityinkin äitini seuraan valmistelemaan joulupöytää.


Minä vastasin kattauksesta sekä munavoin teosta cocktailpiirakoiden kaveriksi. Tänä vuonna en ennättänyt leipoa piirakoita itse vaan kävimme hakemassa ihan pakastealtaasta valmiita. Voisulan hunnuttamina ne maistuivat joulupöydässä yhtä hyviltä kuin itsetehdyt.


Joulupöytäämme pääsivät tänä vuonna:

- palvattu kinkku
- juhlakinkku
- palvattu hirvenpaisti
- kylmäsavu saksanhirvi
- kylmäsavu poro
- suolalohi
- silliä
- kylmäsavulohirullia (täytteenä mustapippuri-tillituorejuustoa)
- erilaisia sinappeja
- kermaperunoita
- rosollia ja vaahdotettua kermaa
- metsäsienisalaattia
- porkkanalaatikkoa
- lanttulaatikkoa
- perunalaatikkoa
- cocktailpiirakoita ja munavoita
- Ritari-juustoa
- Aura Goldia




Varsinkin minä suorastaan rakastuin palvattuun kinkkuun. Miten ihanan mehukasta mutta silti kuivahkoa...en osaa selittää...ja semmoinen savun maku, nami!!

Ruoan jälkeen laskettelimme hieman kupujamme ja joulupukki tonttuinen kävi tuomassa lahjoja vähän liikaakin...voi sitä pienen ihmisen riemua kun hän näki omat pakettinsa.

Pakko myöntää, että hymyilytti itseäkin kun avasin omani ja siellä oli paketissa Sonyn DSLR-A 100 järjestelmädigi :)...eiköhän nämä ruokakuvat nyt jatkossa parane laadultaan jonkin verran :). Kunhan ensin opin käyttämään! Pukki muisti minua myös mm. villasukilla, Mariskoolilla, lukemisella, espresso-kupeilla, Koko-astioilla, Ultima Thulen laseilla jne...olen siis ilmeisesti ollut aika kilttinä :).

Ilta jatkuu tässä punaviiniä siemaillessa ja rääppien joulupöydän herkkuja sekä nautiskelemalal illaksi varattuja pikkusuolakurkkuja, suolakeksejä, erilaisia juustoja, viskimetukkaa jne... Eilen myös paistoin ihania pikkupasteijoita.
Kaapissa odottavat pekoni sekä taatelit, joista olisi tarkoitus loihtia hieman suupaloja paistamalla. Tänään tai ehkä huomenna....niin ja olut-nakkeja kiukaalla...jääneen varmaankin Tapaniksi.

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Lämpimät voileivät - Joulustressin pelastajia?

Niin, onko Joulun alusviikolla stressiä? Käsi ylös kenellä on. Veikkaan, että aika monella mutta suurin osa ei kehtaa myöntää. En minäkään...
Meidän perhe (=lue: minä ja rakas mieheni) olemme juosseet pää kolmantena jalkana ympäri pääkaupunkiseutua. Listalla on ollut viimoisten lahjojen hankintaa (miksi joka vuosi päätän, että hankin lahjat jo lokakuussa mutta joka vuosi samaan aikaan totean, ettei se taaskaan onnistunut?), töissä asiakasiltaa, kotona pyykkäystä ja siivousta...huh, you name it!

Ei tässä hulinassa ole jaksanut miettiä mitään ihmeempiä "gourmet-elämyksiä" viikolle vaan meidän nälän ja toisaalta nautinnon kaipuun ovat pelastaneet ihanan lämpimät voileivät. Jos olisi normiviikko kyseessä, ajattelisimme terveellisesti ja tekisimme leivät ruisleivästä mutta nyt "kiireessä" päätin omavaltaisesti ostaa Fazun rouhepaloja koska siihen leipään nämä toimivat juuri nappiin.

-------------------------------------------------------------------------------

- omavalintaista leipää
- kinkkusiivuja (meillä käytetään ohuen ohuita herkkupalvikinkun siivuja)
- ananaspaloja
- Aura-murua
- Oltermannin siivuja

Laita uuni lämpiämään noin 225 asteeseen.

Levitä valitsemasi leivän päälle kinkkusiivuja. Kinkkusiivujen päälle lisää ananaspaloja, Aura-murua ja höylää vielä pinnalle pari paksua siivua Oltermannia.

Paista uunissa hetkinen, kunnes leivät näyttävät rapsakoilta.
Nauti heti.

-------------------------------------------------------------------------------
Täytteitä näihin leipiin voi vaihtaa ihan omien fiilisten mukaan. Monesti laitan miehelle leivän pohjalle jotain tulista soossia ja korvaan kinkun tonnikalalla. Itse pitäydyn näissä :).

Täytyy kyllä todeta, että en tiedä miten tämä aika olisi riittänyt, jos olisin itse loihtinut kaikki joulun herkut? Rakas äitini on kokannut vaikka mitä ja vaan odotan pääsyä hänen joulupöytäänsä!
Tästä syystä en ole juurikaan jouluisia reseptejä tänne kirjannut koska itse en ole vielä koskaan joulua laittanut ruokien osalta alusta loppuun. Olen saanut kunnian nauttia muiden herkuista.
Palaan kuitenkin aiheeseen ja esittelen tämän vuoden joulupöydän varmaankin joulupäivänä.

Toivotan vielä kerran kaikille lukijoilleni todella maukasta Joulua! Kumarran ja kiitän, jo yli 10.000 ruokaihmistä on vieraillut sivuillani. Upeaa!!

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Maukasta Joulua!




Maukasta Joulua kaikille sivujeni lukijoille!




p.s ensi vuonna on luvassa uutta jännää :).....

maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Juustoinen broikkupasta


Näin arki-iltana on ainakin meille tärkeää valmistaa maukas illallinen nopeasti.
Yleensä se syntyy pastasta ja broikusta. Tänään ryyditimme annoksen erilaisilla juustoilla ja pakastevihanneksilla. Juu, ei aina kaiken tarvitse olla tuoretta kun pakastealtaasta saa nykyään todella maistuvia vihanneksia.

------------------------------------------------------------------------------

- 400 g maustamatonta broikun filettä
- Valion ruokakermaa about 4 dl
- Aura-murua vajaa pussi
- purkki ananaspaloja
- pussi pakaste parsakaalia
- pussi baby-porkkanoita
- cayannepippuria maun mukaan
- suolaa ja mustapippuria myllystä
- saosta Maizenalla jos tarvis

- tuore pastaa paketti

- pinnalle ripottelin vielä Mustaleima-murua

Minä annoin kotimatkan ajan pakastevihannesten sulaa elikkä kun olin kotona ne oli lähes sulia. Siten ne kypsyivät nopsaan wokissa mutta jos otat suoraan pakkasesta niin ota se huomioon kastiketta tehdessä.

Paista broikut wokissa ja heitä perään mausteet.

Laita tässä vaiheessa pastalle vesi kiehumaan kattilaan.

Kaada wokkiin kerma sekä Aura-muru. Anna sulaa ja poreilla hetki.
Heitä perään ananas sekä vihannekset ja saosta Maizenalla tarvittaessa.
Anna poreilla sen aikaa kun keität pastan.

Laita pasta keittymään ja seuraa paketin ohjetta. Yleensä tuorepasta ei vaadi kuin hetkosen.

Kokoa annos ja ripottele pinnalle vielä Mustaleima-murua. Nauti heti ja viinilasin kera :)

-------------------------------------------------------------------------------

Tästä annoksesta syö pastan kanssa kaksi mutta tuota soossia jää kyllä yli, ainakin meillä :). Minä laitoin jääkaappiin loput ja huomenna heitän tönkön soossin tortillalettujen väliin, nami!

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Salami-pasta-juustosalaatti eli mättösalaatti

Tämä on meidän perheen mättösalaatti :). Tätä teemme yleensä aina Vapuksi, Juhannukseksi ja Uuden vuodeksi...tämä on siis aivan loistavaa päivän tai kaksi tekeydyttyään ja maistuu illalla juhlinnan tuoksinnassa mutta mitä parhaitten seuraavana aamuna kun on hieman heikko happi.
Tässä ei siis kaloreita lasketa!

-------------------------------------------------------------------------------

- jotain hauskaa pastaa vajaa pussi, minä käytin Stockalta ostettua värikästä
- pieni pötkö valkosipulisalamia (saa ainkin Prismasta)
- kermaista juustoa palanen
- valkosipulimaustekurkkua 2 (tuoreita, ei purkista)
- 1 omena
- 1/2 keltainen paprika
- 1/2 punainen paprika

Kastikkeeseen:

- 1/2 majoneesia
- 1/2 kermaviiliä
- chilijauhetta
- myllystä reippassti mustapippuria
- myllystä suolaa pari-kolme kierrosta
- grillimaustetta maun mukaan

Keitä pasta al denteksi.

Kuutioi sekä salami (muista ottaa kuori pois!), juusto, maustekurkut, omena ja paprikat tasalaatuisiksi kuutioiksi.

Sekoita ainekset isossa kulhossa ja lisää joukkoon kastikkeen aineet.
Voi olla, että joudut lisäämään majoneesia tai kermaviiliä, riippuu kuinka ainekset imevät kastiketta.

Anna mielellään tekeytyä yön yli koska silloin salaatti on parhaimmillaan.
-------------------------------------------------------------------------------

Tässä tarjosin seurana siis mustaleima-tankoja sekä hanasta punaviiniä.

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Aura-piparipyörteet

Näiden Aura-piparipyörteiden (kuvassa keskimmäisenä) ohjeeseen törmäsin jo vuosia sitten ja viimeksi taisin nähdä Pirkka-lehdessä näiden ohjeen.
Nämä ovat suussa sulavia pikkuherkkuja hyvän punaviinin seuraksi naposteluun.

------------------------------------------------------------------------------

- paketti valmista piparitaikinaa (saa toki tehdä itsekin!)
- Aura-murua pussi
- 1 kananmuna

Anna taikinan kunnolla sulaa.
Kaulitse suorakaiteen muotoinen levy ja voitele levy kevyesti kananmunalla.

Ripottele levyn päälle pussi Aura-murua.

Kääri tiukalle rullalle ja leikkaa ohuita siivuja rullasta.

Paista noin 200 asteessa kunnes ovat kypsiä.

Pyörteet olisi hyvä nostaa esim. keksiritilän päälle kovettumaan.
Pyörteet kannattaa kannattaa nauttia samana päivänä tai pakastaa ja sitten sulatella hyvin miedolla lämmöllä ja nauttia heti.
-------------------------------------------------------------------------------

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Punasipuli-fetapiirakka

Rakastan suolaisia piirakoita mutta jostain syystä niitä tulee leivottua ihan luvattoman harvoin!
Minä puhun aina itse tehdyn taikinan puolesta mutta juhliin leivottaessa ja pienessä kiireessä on ihan sallittua käyttää valmiskamaa! Itse ainakin tykästyin Sunnuntain piirakkataikinaan ja siitä piirakan leipominen oli superhelppoa muuten kiireisen synttäripäivän lomassa.
Tarjosin siis piirakkaa poikamme synttäreillä viikonloppuna aikuisille mutta jo eilen innostuin leipomaan meille syötäväksi uuden...oli tämä niin hyvää!

------------------------------------------------------------------------------

- Sunnuntain valmista piirakkataikinaa paketti

- 1-2 punasipulia koosta riippuen
- öljyä freesamiseen
- loraus hunajaa
- pieniä luumun muotoisia kirsikkatomaatteja (ei sillä muodolla oikeasti ole väliä...)
- 1 purkki fetaa kuutioina
- 2 dl Valion kevyt kermaa
- 2 kananmunaa
- hieman valkopippuria
- myllystä pari kierrettä mustapippuria
- myllystä pari kierrettä suolaa
- ripaus chilijauhetta

Ota piirakkataikina sulamaan ja anna sen sulaa kunnolla.
Voitele piirakkavuoka ja jauhota se korppujauhoilla.

Leikkaa punasipulit ohuiksi renkaiksi ja freesaile niitä öljyssä muutama minuutti. Freesauksen loppuvaiheessa lorauta sekaan hieman hunajaa.

Levitä piirakkataikina vuokaan ja sen reunoille.
Lisää vuokaan ensin osa punasipulirenkaista, halkaistut kirsikkatomaatit, fetakuutiot ja päälimmäiseksi vielä loppuosa punasipulirenkaista.
Kaada päälle keskenään sekoitetut kevyt kerma, munat ja mausteet.

Paista noin 200 asteessa kunnes piirakan reunat alkavat irrota vuoan reunoilta ja pinta on saanut kauniin värin.

-------------------------------------------------------------------------------

Tämä piirakka on siitä ihana että täytteitä siihen voi vaihtaa sen mukaan mitä jääkaapista löytyy. Toimii siis melkein kuin pizza!

Piirakka on äärettömän nopea myös valmistaa ja on kohtuullisen kevyttäkin...ensi kerralla ajattelin keventää vielä hieman ja kokeilla vaihtaa kevyt kerman kevyeeseen kermaviiliin.

Keveyttäkin on pakko ajatella näiden herkkujen lomassa :)

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Mustaleima-tangot


Pastanjauhajien pyynnöstä tässä ihanien mustaleima-tankojen ohje.

Tarjosimme siis näitä ihania mustaleima-tankoja buffetpöydässä salaatin kaverina. Nämä ovat äärimmäisen nopeita ja helppoja valmistaa. Kohtuu raskaitahan näistä tulee väkisinkin mutta siksipä juuri toimivat salaatin kanssa mainiosti.

---------------------------------------------------------------------------------
- voitaikinalevyjä
- raastettua mustaleima emmentalia
- kananmunaa

Ota voitaikinalevyt sulamaan. Anna levyjen sulaa ihan kokonaan koska pehmeämpää taikinaa on helpompi käsitellä.

Voitele yksi levy kananmunalla ja ripottele levy täyteen juustoraastetta. Voitele myös toinen levy kananmunalla ja käännä levy juustoisen levyn päälle, kananmunalla voideltu puoli juustoa vasten. Näin siis juusto pysyy paremmin kiinni levyssä.

Leikkaa taikinapyörällä levy pitkittäin neljään osaan.
Aloita keskeltä kiertämään pitkulaa kierteelle.

Voitele vielä kananmunalla ja voit ripotella vielä tankojen päälle juustoraastetta. Näin maksimoit juuston maun!

Paista noin 225 asteessa kauniin ruskeiksi.
----------------------------------------------------------------------------------

Tangot ovat parhaimmillaan rapsakoina kevyen salaatin ja punaviinilasillisen kera. Meillä tosin salaattikin oli aika tuhtia mutta toimi tangot siinä rinnalla silti.

Maistui muuten myös lapsillekin!

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Sampan 4v. syntymäpäivät




Syntymäpäivät on nyt juhlittu ja äiti aika valmis sängyn pohjalle :)

Aloitin esivalmistelut jo perjantaina mutta silti tänään meni koko päivä kokkauksen, leipomisen, viimeistelyn ja koristelun parissa.
Lapsia oli vieraina yhdeksän ja vanhempia 5 + me itse. Olin siis varautunut myös tarjottaviin vanhempien osalta.


Harmittaa nyt jälkeenpäin etten ennättänyt ottaa kunnolla kuvaa lasten pöydästä ennen kuin nälkäiset juhlijat iskivät herkkuihin kiinni. Kuvan sain napattua vain kakusta ja "aikuisten pöydästä".

Samppa toivoi siis kakukseen Puuha Peten "maisemakakkua" jonka löysimme netistä. Harmillisesti minulla loppui kesken koristelun vispikerma ja sitten kun vatkasin uuden satsin niin huomasin vielä, että vihreä väri loppui. Siksi ruohikosta tuli erivärinen...mutta eipä tuo juhlijoita haitannut :). He olivat haltioissaan ja olisivat halunneet syödä kakun koristeet.
Ruohikko piti olla vielä rosoisempi ja "ruohikkoimaisempi", samoten reunat elikkä pursotin väärin mutta nyt tuli ekalla kerralla ja kiireessä tällainen.

Lapsille tarjoilimme:

- alkupaloiksi prinssinakkeja ja pikku lihapulllia dippeineen mutta nämä eivät juhlijoille oikein maistuneet.


Juhlapöydässä sitten oli


- Puuha Pete täytekakkua
- mokkapaloja (ohje kuvineen tulossa myöhemmin!)
- kaksia erilaisia keksejä kaupasta, Samppa itse valitsi
- vihreitä kuulia ja marmelaadi-makeisia
- raffeleita

- juomana omena-limsaa

Aikuisille tarjoilimme seuraavanlaisen buffet-pöydän tyyppisen valikoiman erilaisia herkkuja:

- salami-pasta-juustosalaattia
- mustaleima-tankoja
- pikkulihapullia ja tulista dippiä (puuttuu kuvista)
- punasipuli-fetapiirakkaa
- Aura-piparipyörteitä
- lusikkaleipiä (jotka unohdin tomusokerilla hunnuttaa!!!)
- pähkinöitä

- juomana punaviiniä hanasta ja kahvin kanssa konjakkia





Nyt on mieli hyvä sekä päivänsankarilla että vanhemmilla. Ja massu täynnä :)


p.s. sain ensimmäisen kakkutilaukseni tänään! Joten olen ylpeä :)

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Juusto-cayannekolmioita


Pitkään jo himoitsin sekä Linnun että Marien juustoisia ruutuja/kolmioita.
Itse resepti pysäytti minut tietenkin juustoisuudellaan (miten niin juuston ystävä?...) sekä sillä että kohotusaineena oli sekä hiivaa että leivinjauhetta. En muista että koskaan olisin törmännyt ohjeeseen jossa olisi molempia.

Tänään sitten illasta aloin pähkäilemään että mitenkähän nämä reseptit nyt pitäisi toteuttaa. Siis minähän sävellän lähes aina, joten selvää oli että ihan samanlaisia leipäsistä ei tule.

Ensin ajattelin käyttää tuoretta hiivaa (joka loppupeleissä olisi ollut paras vaihtoehto) ja jättää leivinjauheen pois. En älynnyt kuin vasta jälkeenpäin että kuivahiiva olisi vaatinut paljon lämpimämmät raaka-aineet tai ehdottomasti sen leivinjauheen kaveriksi kohottamaan leipäsiä. Kuivahiiva kun ei starttaa toimintaansa alle 40 asteen ja pelkällä kohotuksella se ei onnistu. Tuore hiiva taas paremmin saattaa innostua jo pelkästään siitä että lepäilee lämpimässä. No, näin sitä oppii.

Jatkossa siis vaihdan kuivahiivan tuoreeseen ja jätän edelleen tuon leivinjauheen pois.

Hyviä näistä tuli ja maistuivat punaviinilasillisen kera iltapalaksi.
---------------------------------------------------------------------------------

Resepti poikkeaa näistä alkuperäisistä ja itse tein kolmiot seuraavasti:

- 2 pussia kuivahiivaa
- 2 rkl lämmintä vettä
- 6 dl vehnäjauhoja
- 1 tl sokeria
- 1 tl suolaa
- 100 g voita
- 2 dl kevytkermaa
- 2,5 dl juustoraastetta
- 100g maustamatonta tuorejuustoa

Voiteluun: juoksevaa margista, neljän viljan hiutaleita ja cayannepippuria.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhoon. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen rasva.

Lisää kerma, juusto, lämmin vesi ja tuorejuusto, ja sekoita hyvin.

Kohota taikinaa liinan alla lämpimässä vedottomassa paikassa n. 20 minuuttia.

Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja hieman jauhoja apuna käyttäen taputtele neliöksi pellille. Taikinapyörällä vedä valmiit ruudut/kolmiot pintaan.

Voitele rasvasulalla ja ripottele pinnalle cayannepippuria.

Paista uunin keskiosassa 225 asteessa kunnes pinta on kauniin ruskea.

---------------------------------------------------------------------------------

Cayannepippuri antoi kivasti flavouria kolmioihin, mukava pieni polte jäi huulille.
Näitä teen ehdottomasti illanistujaisiin!

Syntymäpäivien suunnittelua



Tässä sitä ollaan, noin neljä vuotta sitten. Äiti ja poika vielä laitoksella
Montrealissa. Sain elämäni parhaan joululahjan. Pojan joka parhaillaan päristelee uudella kauko-ohjattavalla Brio-junallaan.

Hiljaiselooni on siis syy; 4-vuotiaan syntymäpäivien suunnittelu ja tänään alkanut järjestely.

Minulla kun on tämä fiksaatio, että kaikki on tehtävä itse. No, hieman nyt kyllä joustan, että muutamaa valmista taikinaa käytän ja yhdet keksit ostin kaupasta. Sallittakoot.

Sunnuntaina juhlimme ja tänään aloitan mm. lusikkaleipien paistamisella. Siitä onkin pitkä aika kun niitä olen viimeksi väsännyt mutta ovat ne kyllä suussa sulavia.

Synttärimenun naputtelen tänne kuvineen sitten sunnuntaina.

p.s. Pastanjauhajille lupaamani lasagne odottaa vielä tekoaan...yritän lauantaina :)

tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Vali-vali vai aiheellista kritiikkiä? Tippikulttuuri?

Kommentoin tuossa juuri blogini lukijan kommentointiin liittyen ja lähinnä ravintoloiden palvelutasoa.

Miksi saamme, ainakin täällä Suomessa, ravintoloissa niin huonoa palvelua ja aika usein myös huonoa ruokaa?

Moni kääntyy jo ravintolan ovella kun huomaa ravintolan olevan liian täysi. Oletusarvomme jo on, että silloin ei voi saada hyvää palvelua. Totta. Mutta tämä sama pätee kyllä myös lähes tyhjillään olevaan ravintolaan.
Hyvin usein olen todistanut lähes täpötäydessä ravintolassa vain muutaman tarjoilijan hoitavan älyttömän määrän asiakkaita. Kokeista nyt puhumattakaan.

Kuinka monesti sinulta on tultu ravintolassa täällä Suomessa kysymään, että onko kaikki hyvin, maistuuko pääruoka tai saisiko olla lisää juomista? En edes itse muista milloin.
Tai sitten kyseessä pitää olla joku Helsingin "top" ravintola...vai?
Yleensä saat olla itse huitomassa, että "hei, täällä tarvitaan jotain".

Okei, jos päädymme ulos syömään niin lähes 100 %:sti jossain vaiheessa aterioinnin aikana tekee mieli antaa hieman palautetta; joko ruoasta tai palvelusta.
Ainakin minulla mutta minähän olenkin niin vaativa ja pedantti :).
Lähes aina tai ainakin yleensä, tarjoilija raukka juoksee hiki päässä pöytien ja keittiön väliä, toivoen ja jopa rukoillen, että annokset löytävät oikeat omistajat ja että hän itse jaksaa päivästä toiseen samaa rumbaa.
Eihän hän ole syypää siihen, että henkilökuntaa on liian vähän. Eihän?
Me olemme siihen syypää, me kuluttajat. Eikö?

Jos me antaisimme tarjoilijoille tippiä, siis oikeasti sen 5-10% aterian hinnasta (ja tietenkin olettaen, että se tippi menee myös tarjoilijoille) niin veikkaampa, että palvelun taso nousisi huimasti.
Nousisiko?
Vai emmekö siksi anna tippiä, että jo ravintolaillan kustannukset viineineen (lue = veroineen) ovat huippuluokkaa?
Tipeistä hyötyisi tietysti ravintoloitsija (= enemmän asiakkaita) ja tottakait myös työntekijät paremman palkan innoittamana.
Vai pitäisikö ravintoloitsija tipit itsellään.?...anteeksi vaan mutta Suomessa se ei yhtään ihmetyttäisi.

Jos taas siirrytään palvelusta itse ruokaan niin mistä johtuu se, että jos esimerkiksi tilaat pihvisi medium miinuksena, saat sen lähes kypsänä?
Okei.
En yritä brassailla pihvini kypsyysasteella mutta koska en tykkää täysin raa'asta enkä täysin medikasta niin tämä on minulle sopiva välimuoto.
Osaan pihvini paistaa itse, olin siis keskitasoa kokkikoulussa, niin miksei ravintolassa pihviäni osata paistaa oikein?
Hyvin, hyvin harvassa paikassa olen ollut tyytyväinen. Ja niin, niin monessa paikassa olen jättänyt sanomatta.
Miksi en ole vali-vali-valittanut?
Siksi, koska olen todella välillä todennut ettei siitä ole ollut mitään hyötyä. En olisi halunnut syödä pääruokaani myöhemmin kuin pöytäseurueeni ja myös siksi, että olen kokenut valittamiseni noloksi.
Haloo? Maksan pihvistäni lähes tulkoon aina sen vähintään 20€ ja yli (okei, huoltsikoilla vähemmän mutta niitä ei nyt tähän lasketa) niin miksen sanoisi?
Niimpä.
Siinä se meidän perisyntimme.

Emme uskalla valittaa, koska Suomessa se koetaan valittamisena, ei neutraalina kritiikin antamisena. Koskeepa se sitten palvelua tai itse ruoka-annosta.

Emme tule koskaan saamaan parempaa palvelua saatikka parempaa ruokaa ravintolassa ellemme ala vaatimaan ja antamaan.
Me kuluttajat maksamme ja nautimme, siis vaatikaamme ja palkitkaamme.
Eli muistakaamme, että hyvää ei saa ilmaiseksi!

Itse jätän AINA ravintolassa tippiä mikäli millään tasolla olen ollut tyytyväinen; on se sitten ollut ruoan osalta, juoman osalta tai palvelun osalta. Ikinä, ikinä emme tule saamaan hyvää ruokaa ja palvelua ellemme omaksu tippikulttuuria omaksemme.
Tämä siis minun mielipiteeni.
Ole huoletta erimieltä.

p.s. sain viimeksi hyvää palvelua baarissa! Aussie bar, Helsingin ytimessä on loistava esimerkki hyvästä palvelusta ja juomasta :). Totea se itse. Englanniksi.

Makaroonilaatikko


Meidän perheessä ja itse asiassa Kajaanissa makaroonilaatikko tarkoittaa laatikkoa jossa on tavallista makrua sekä jauhelihaa ja tämä mössä sidotaan muna-maidolla. Eli siis tässä on jauhelihaa.
Muualla maassa kyseinen laatikko käsittääkseni ymmärretään jauheliha-makaroonilaatikolla.
Sama se, tämä on meidän perheen herkkua!

- tavallisia makarooneja vajaa pussi (se perinteinen "pikkupussi")
- 400 g naudan jauhelihaa
- 3 kananmunaa
- vajaa 4 dl sinistä maitoa
- juustoraastetta (käytän aina jämiä mitä löytyy kaapista)
- 1 lihaliemikuutio
- mustapippuria myllystä
- suolaa myllystä
- kuivattua basilikaa
- grillimaustetta

Keitä makrut lihaliemellä maustetussa vedessä lähes kypsiksi.

Paista jauheliha pannulla ja mausta suolalla, grillimausteella, mustapippurilla ja kuivatulla basilikalla.

Riko kananmunat ja vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää joukkoon maito.

Sekoita paistonkestävään vuokaan keitetyt makaroonit, jauheliha ja juustoraaste. Kaada joukkoon muna-maito.

Paista uunissa niin kauan kunnes muna-maito on hyytynyt ja pinta saanut kauniin ruskean värin.

Meillä miehet nauttivat laatikkonsa ketsupin kera ja minä tietenkin Aura-juusto chunkkien kera, nami! Ja jos oikein haluan nauttia niin kaadan lasin punkkua kyytipojaksi.

lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Colorado

Vietimme eilen vanhojen työkavereiden kanssa pikkujouluja ja olimme varanneet pöydän Coloradosta joka oli muuttanut Forumin sisäpihalle.

Olin "tyylikkäästi" myöhässä vartin ja ystävilläni soittivatkin, että he tilaavat meille alkuun jo valmiiksi combo platen. Juuri kun saavuin ravintolaan, tarjoilija kantoi platen täynnä friteerattuja sipulirenkaita, mozzarella tikkuja ja jalapeno-pippureita. Dipattavaksi oli kolmea eri soossia.
Plate oli hauskan näköinen; puisella lautasella reunassa tikku johon oli sipulirenkaat pujotettu. Hauska yksityiskohta!

Pääruoaksi päädyin tilaamaan kanalla täytetyn burriton, pitkän harkinnan jälkeen. Mieleni teki pihviä, jota olisi muuten saanut jopa 600 gramman t-luupihvinä tai 500 gramman marmorifileenä, päätin siis kuitenkin tyytyvä "vähän kevyempään", että pystyisin hengittämään myös ruokailun jälkeen.
Toinen ystäväni tilasi broikulla täytetyn sandwichin ja toinen fajitaksia. Fajitasten kanssa keittiöllä kävi moka, letut oli kääritty ohueen servettiin! Ja tietenkin siinä toinen ennätti jäähtyä syönnin aikana ja oli tarttunut kiinni servettiin. Tarjoilija pyysi kohteliaasti anteeksi ja toi uuden.
Ruokamme oli kyllä maistuvaa mutta hieman mättöfiilis pääruoista jäi koska ne olivat suunnattoman suuria. Pohjois-Amerikassa sai tällaisia annoksia, omastanikin jäi syömättä melkein puolet.

Jälkiruokaa en itse jaksanut enää tilata mutta ystäväni tilasi suklaakakkua ja olimme pyörtyä kun annos saapui pöytään. Siitä olisi helposti syönyt vaikka neljä! Huomasin tosin, että kerma taisi olla spraypullosta koska se suli lautaselle niin nopeasti. Soo-soo! Myöskään kakun lähes sentin, jos ei enemmänkin, paksuinen kova suklaakansi ei ollut kovin houkutteleva. Ystäväni arvio kakusta oli ihan ok, hieman kuivahko tosin.

Kokonaisuudessaan ruoka oli perus jenkkiruokaa / tex-mex ruokaa. Tasapaksua, ei mitään yllätyksiä. Tämän tyyppiset ravintolat vaan näyttävät poikkeuksetta pärjäävän Suomessa.

Miinuksia jos mietin niin hieman ravintolassa häiritsi pöytien lähekkyys. Meidänkin takana istui iso lauma juopuneita miehiä, pikkujouluja viettämässä. Eikä siitä sen enempää...

Ihmetystä myös aiheutti ravintolan varauskäytäntö. Olimme varanneet pöydän klo 18.00 ja ystäväni sanoi, että oli saanut vahvistuksen varauksesta johon oli kuitenkin annettu meille ruokailuaikaa 3 tuntia. Pöydässämme oli sitten tavalliselle paperille kirjoitettu lappu, että aikamme (siis haloo?) loppuisi klo 21.00. En ole kyllä koskaan törmännyt moiseen käytäntöön missään päin maailmaa.
Pyysimme laskun vartin yli yhdeksän ja johan siihen toinen tarjoilija tuli paikalle kysymään, että joko olemme lähdössä kun hänellä on asiakkaita siihen tulossa. Mitä? Ketäs me sitten olimme, jos emme asiakkaita? Mitä jos olisimme vielä halunneet vielä tilata vaikka pullon kuohuviiniä? Se olisi varmaan jäänyt saamatta....

En mene uudestaan. Kokonaisarvio 6 pistettä täydestä kympistä koska ruoka oli ihan ok ja pikkujouluihimme sopivaa.

torstaina, marraskuuta 30, 2006

Joulukalenterin ensimmäinen luukku aukeaa pian!

Huomenna aamulla aukeaa joulukalenterin ensimmäinen luukku!

Tänä vuonna ja oikeastaan ensimmäisen kerran mietin pitkään millaisen joulukalenterin pojallemme hankkisin. En halunnut perinteistä suklaakalenteria koska minusta se jotenkin on tylsä. Suokaa anteeksi he jotka niistä pitävät!

Ensin ajatuksissani oli ommella yllätyskalenteri rakkaan montrealilaisen ystäväni innoittamana mutta koska minulla ei ole ompelukonetta saatikka ompelulahjoja ja niin kangaskaupan runsauden pulan lamaannuttamana päätin aika nopeasti luopua ajatuksestani. Onneksi meitä tumpelo-ompelijoita varten on jo aika kivasti myynnissä valmiita kalentereita joihin voi piilottaa yllätyksiä. Siis tässä vaiheessa on jo varmaan selvää, että poikamme rakastaa yllätyksiä yli kaiken :) Tai no, kukapa 4-vuotias ei?

Päädyin siis ostamaan Pentikin pussukkajoulukalenterin, siis sellaisen johon pieneen pussukaan tonttu käy yöllä tuomassa yllätyksen. Tässä vaiheessa voisin kyllä heittää vinkkiä Pentikin suunnittelijoille, että ei kyllä kovin "lapsenmielinen" pussukkakalenteri ollut joten ensi vuodeksi mielikuvitusta kehiin! Lapsillehan nämä kalenterit ovat kaikkein tärkeimpiä.

Joka tapauksessa nyt sitten kalenteri pussukoineen odottaa pojan huoneen seinällä tontun yöllistä vierailua. Pieniä yllätyksiä kuukauden ajalle olen ideoinut mm. pipareista, pikku namuista, tarroista ja pienen pienistä tavaroista joista poika varmasti ilahtuu. Joka päivälle on olen leiponut ja numeronut piparit koristesokerilla.
Olisipa muuten ihan kivaa olla hetken itsekin lapsi ja jännittää tontun vierailua!

Mökkitunnelmaa kotiin

Halusin kotiin hieman mökkitunnelmaa ja tällä kertaa kävyt saavat minut tunnelmoimaan ja odottamaan josko joululomalla pääsisimme mökille asti. Matkaa on ihan riittämiin jo kotikonnuille ja siitä vielä ylemmäs pohjoiseen jos mökille mielimme.

Keräsin kesällä mökiltä vajaan muovipussillisen auenneita männyn käpyjä, yksi kuusen käpykin löytyi pussista. Suunnittelin jo kesällä kuinka koristelen kävyt jouluksi kotiin.

Levitin kävyt terassilla sanomalehden aukeaman päälle ja sumutin varovasti käpyjä ensin hopealakalla. Sitten sumutin vielä hieman tekolunta ja lopuksi ripottelin hopean väristä hilettä käpyihin. Kovin hyvin hileet eivät käpyihin tarttuneet...varmaan olisi yksitellen pitänyt kävyt sumuttaa ja hieman kosteaan lakkaan ripotella hilettä. Mutta ihan kauniita niistä tuli näinkin.
Sijoitin kävyt Ikeasta ostamaani isoon lasimaljakkoon ja kyllä ne ovat kauniita.

Jäin vielä miettimään, että käpyjen joukkoon sopisi pienet valot mutta katsellaan jos silmiini seuraavalla kauppareissulla oikeanlaiset sattuvat.

p.s. tämähän ei millään tavalla liity taas ruokaan mutta koska sisustaminen on yksi intohimoinen harrastukseni niin siihen liittyvää postausta on jatkossakin tiedossa. Ja kyllähän kattaus ja kaunis miljöö ruoan ympärillä on "puoliruokaa"!

keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006

Lunta, lunta, lunta!


Tämä ei millään tavalla liity ruokaan mutta tänään mietin ajaessani Kehä III:ta vesisateessa, että kumpa sataisi lunta! Minähän rakastan lunta!
Kotiin päästyäni aloin katselemaan koneelta kuvia ja löysin tämän marras-joulukuun taitteesta 2003 Montrealista...niin, onhan se kiva että on lunta mutta rajansa kaikella. Muistaakseni tuo oikeanpuoleinen on meidän auto...ei paljoa naurattanut aamulla kun menimme ulos, tuo lumi tuli siis yhden yön aikana!

Ollaan siis ihan hissukseen ja toivotaan, että lunta tulee hitaasti leijuen viimeistään jouluaattona.

tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Täytetty bagel

Kun olimme tutustumassa uuteen kotikaupunkiimme Glens Fallsiin Yhdysvalloissa aikoinaan, muistan elävästi kun yövyimme hotellissa jossa ei ollut aamupalaa niin meidä piti etsiä kahvila josta sai aamupalaa. Löysimme paikan josta muokkautuikin meille suosikkipaikka noutaa täytetyt bagelit, Cool Beans Café. Siinä sitä oltiin ihmeissämme kun emme tienneet miten tilata bagel saatikka kahvi.
Siis jos sanoit 'may I have a bagel and coffee, please' niin ounou....Aloitetaan kahvista; mieti siis etukäteen haluatko ison, keskikokoisen vai pienen, tavallisen vai kofeiinittoman, millä maidolla (rasvaton, oikea maito, jauhe vai mikä), otatko mitään makua mukaan (siis siirappia), sokerilla vai ilman, kermavaahtoa vai ei...siis kysymyslista on loputon. Ja jos vielä tuohon kahvin kokoon lisäisin, että se iso on sitten sellainen puolen litran pänikkä, jos ei isompikin.
Helpointa minulle oli siis sanoa 'regular coffee without milk and sugar'.

Jos siirrytään bageliin niin niitähän on jos jonkinlaisia. Perinteisin taitaa olla 'bagel with creem cheese' elikkä perus tuorejuustolla sivelty bagel. Ja yleensähän ne on siis paahdettuja. Ja sitä juustoa on sitten ihan reippaasti :).
Sitten voi toki listalta valita esim. kinkulla, kalkkunalla, tonnikalalla, kasviksilla tai juustolla täytettyjä. Ja näitä sekoitellaan ja myös itse voi kasata mitä haluaa.

Eli ihan "helpolla" ei sitä aamupalaa silloin ensimmäisellä kerralla saatu ja siinä jono meidän perässä piteni kun suomalaiset ihmetteli kaikkien niiden valinnan mahdollisuuksien äärellä. Miten maksimoida aamupalan herkullisuus? :). Mutta hyvää oli ja niitä bageleita on edelleen todella ikävä!

Nyt olemme täällä kotimaassa sitten ostaneet ja kokeilleet jos jonkinlaisia bageleita. Nyt viimeksi ostin Pizzeria Denniksen bageleita Jumbon Stockan Herkusta. Bagelit olivat ihan ok mutta valitettavasti liian pehmeitä. Minusta oikean bagelin tulee olla hieman sitkeä, että se haukatessa pysyy kasassa täytteineen eikä murru paloiksi. Näin kävi hieman Denniksen bageleiden kanssa.
Huonoimpia ovat olleet kaupasta pussissa saatavat, oiskohan Fazerin, paahto bagelit. Nehän leviää kun jokisen eväät!
Parhaita löydöksiä bageleiden osalta ovat ehdottomasti olleet Arnold'silta saatavat bagelit, joita voi ostaa siis ihan ilman täytteitä.
On tässä siis suomalaisilla bageleiden tekijöillä vielä oppimista miten saadaan sopivan sitkeä mutta maukas bageli leivottua. Jään odottamaan ja siihen asti noudan bagelini tuosta viimeksi mainitsemastani putiikista.

Mutta sitten noihin täytteisiin.
Minun bagelini on täydellisimmillään seuraavanlainen:

- paljon tuorejuustoa (yleensä valkosipulista)
- ohuen ohuita herkku palvikinkun siivuja 5-6
- siivu aamupala-juustoa
- paljon jäävuorisalaattia
- paljon punasipulia
- muutama siivu tomaattia

Halkaisen bagelin ja paahdan sen leivänpaahtimessa. Levitän juuston molemmille puolikkaille ja väliin laitan täytteet. Kevyesti painan bagelin kasaan ja nautin cokiksen kera tunteella!

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Tervetuloa!

Kuten huomaat, ruokablogini on muuttanut uuteen osoitteeseen.

Viikko sitten tuskailin vanhan blogini kanssa kun päivityksiä ei pystynyt tekemään...palvelu oli hidas ja tekstin sekaan eksyi vaikka mitä kirjaimia.
Pitkään Bloggerin käyttäjänä olen "kytännyt" milloin he lisäisivät minua kiinnostavia ominaisuuksia ja nyt se päivä on tullut! Vihdoin pystyn täällä luokittelemaan omia kirjoituksiani eli siis reseptejäni siten kuin haluan.

Tervetuloa siis uuteen blogiini! Fontti- ja värimaailmaan en ole vielä koskenutkaan ja luulenkin, että nyt jonkin aikaa mennään näin. Keskityn nyt vain kokkailuun!

Muistathan päivittää uuden osoitteeni Blogilistalle ja suosikkeihisi!

Pikku herkkuja


Tosiaan pihvi-ilta jäi odottelemaan parempia fiiliksiä kun totesimme olevamme ihan poikki siivoamisesta, pipareiden leipomisesta ja ulkoilemisesta (siis minä kaupoilla ja miehet ulkona).

Päätimme nauttia BB:n tunnelmien lomassa pikku herkuista joita kasasimme patonkisiivujen päälle. Patongit olisi toki voinut paahtaa nopsasti kiertoilmassa mutta tänään emme viitsineet.
Patonkisiivujen päälle kasasimme siis buffalo-mozzaa, tomaattia ja basilikaa.
Rakastuimme myös Stockan omaan Gourmet tuotteeseen; viskillä maustettuun metukkaan...nami!...tosin mieheni totesi, että viskin aisti hyvin hennosti ja savuisempi maku olisi voinut olla. Olen samaa mieltä mutta silti, jäimme kyllä siinä mielessä koukkuun, että naposteluiltoihin tämä metukka pääsee jatkossakin mukaan. Nämä metukkapatonkisiivut vielä höystimme cocktailsuolakurkun siivuilla. Aah...suolaista mutta niin hyvää!
Sivelimme myös ihan perus-Auraa patonkisiivujen päälle ja se toimi myös loistavasti, kuten aina.

Näiden pikku herkkujen kyytipoikana nautimme Malbec-rypäleestä tehtyä hanapunkkua, nyt en enää muista merkkiä. Ihan jees punkkua sekalaisen iltapalan kanssa.

Aika basic siis iltaherkkumme oli mutta vinkkinä: hieman säveltämällä ja koristelemalla patonkisiivuista saa todella näyttävää sormiruokaa vaikka illanistujaisiin. Meille riitti nyt maku, ei siis juurikaan jaksettu panostaa ulkonäköön...tosin mozzaleipiin olisi pitänyt lorauttaa oliiviöljyä ja pyöräyttää hieman mp-pippurimyllyä.
Ensi kerralla sitten.

Joulun avaus ja pipareiden tuoksun huumaa

Tänään oli aika aloittaa piparkakkutalon valmistelut. Päädyimme nyt lopulta kohtuu helppoon Muumitaloon. Kävin viikolla Kämp Gallerian Muumikaupasta ostamassa muotit sekä talolle että muumihahmoille. Ettei nyt ihan alusta tarvinnut aloittaa :).

Omalla reseptilläni valmistin viime yönä taikinan jääkaappiin lepäämään.
Kyllä, luit oikein, yöllä...kun meinasi unohtua :)

- 300 g voita
- 1,5 dl siirappia
- 4 dl sokeria
- 1 rkl kanelia
- 2 tl neilikkaa
- 2 tl inkivääriä
- 1 tl pomeranssinkuorta
- 2 tl kardemummaa
- 3 kananmunaa
- 2 tl soodaa
- vehnäjauhoja
- 1 dl kuohukermaa

Mittaa kattilaan voi, siirappi, sokeri ja mausteet. Anna seoksen kiehahtaa välillä sekoittaen, kunnes sokeri on liuennut.
Jäähdytä.
Vatkaa kananmunien rakenne ja sekoita ne seokseen. Kaada joukkoon myös kuohukerma.
Lisää sooda jauhoihin ja lisää jauhoja taikinaan koko ajan sekoittaen. Jauhoja on tarpeeksi kun taikina irtoaa hyvin kattilan reunoilta ja taikinasta muodostuu hyvin koossa pysyvä pallo. En osaa sanoa tarkkaa määrää jauhoille kun se aina riippuu jauhojen laadusta joten omalla näppituntumalla rohkeasti vaan!

Anna seisoa jääkaapissa seuraavaan päivään.

Nyt on siis taikinasta paistettu talon osat mutta kasaamisen sekä koristelun aloitan vasta tulevalla viikolla. Lopusta taikinasta tein ihania pieniä "napostelu-sydämiä" sekä tavallisia pipareita.

Kävin muuten aamusella Jumbon cittarissa hakemassa pipareiden koristelutarpeita ja sieltä tarttui mukaan meidän perheen "joulun avaus" elikkä iso pussillinen pähkinöitä. Glögipata poristen avasimme meidän perheen joulun!

p.s. tänään piti paistaa pihvit säräjuuresten kera mutta väsy iski koko perheeseen. Kävin eilen Stockan herkusta hakemassa pientä naposteltavaa, mm. Buffalo mozzaa, tomaattia, patonkia, Glenfiddich -viskillä terästettyä metukkaa, oliiveja sekä pikku suolakurkkuja joten eiköhän niistä saa loihdittua herkullista naposteltavaa ja pihvi saa odottaa ensi viikonloppua....

Thanksgiving day

Kiitospäivää tosin vietettiin jo muutama päivä sitten Yhdysvalloissa ja päivä saikin minut muistelemaan omaamme 22.11.2001.Meidät kutsuttiin juhlimaan perinteistä amerikkalaista juhlaa englannin opettajani perheen pariin. Oli todella jännittävää nähdä, kokea ja maistaa Kiitospäivän tunnelma herkkuineen.

Pöytään oli katettu tietenkin kunniapaikalle täytetty kalkkuna (stuffed turkey), erilaisia perunoita (double baked potatoes ja sweet potatoes with marshmallows), karpalokastiketta (cranberry sauce) ja tietenkin kurpitsapiirakkaa (pumpkin pie). Pöydässä oli myös salaattia, leipää ja paljon muutakin mutta nuo jäivät ikuisesti mieleeni. Harmittaa kun minulla ei ole pöydän antimista kuvia!

En ollut aikaisemmin syönyt täytettyä kalkkunaa ja se kyllä vei kieleni mennessään! Täyttämiseen liittyen on olemassa kaksi koulukuntaa; toiset tekevät täytteet itse ja toiset ostavat valmiin pussin kaupasta. Siis oikeasti, ensin nopealla vilkaisulla luulin pussia sipsipussiksi kaupassa mutta tarkempi tutkinta paljasti pussin sisällön olevan kalkkunan täytettä. Pääosassa taisivat olla leivänmurut, erilaiset pähkinät, kuivatut hedelmät ja tietenkin mausteet. Voin vaan kuvitella, että itsellä olisi pää mennyt pyörälle jos olisi pitänyt päättää minkä pussin täytteeksi ostaa!Kalkkunan kastikkeena cranberry sauce on aivan ehdotonta! Tätäkin olisi voinut tehdä itse mutta kaupan valmiit säilyketölkeissä olevat soossit olivat aivan mainioita.

Aterian ihmetyksen aihe, siis meille suomalaisille, olivat ehdottomasti double baked potatoes ja sweet potatoes with marshmallows. Ensimmäiset, siis "tuplasti tehdyt potut" olivat hyviä mutta en kyllä täysin ymmärrä miksi ne pitää tehdä kahdesti? Eikö pelkkä muusi terästettynä raastetulla cheddarilla olisi ajanut saman asian? Anyway, perunat siis ensin paistettiin uunissa uunipottujen tyyliin. Sen jälkeen ne halkaistaan varovasti ja perunoiden sisälmys kaavitaan pois varoen kuoria. Ne eivät saa repeytyä. Sisälmyksistä, siis potusta, tehdään muusia ja muusi laitetaan takaisin kuoriin. Pinnalle vielä juustoraastetta ja hetkeksi uuniin että pinta ruskistuu kauniisti. Hassuja!

Mutta kaikista oudoin mutta yllättävän hyvä lisäke oli sweet potatoes with marsmallows elikkä pottumuusia kuorrutettuna vaahtokarkeilla. Kuulostaako oudolta? Niin meistäkin aluksi. Siis idea on tehdä perusmuusia, jota voi maustaa oman maun mukaan mm. viskillä ja myös kanelilla ja hieman vaniljalla. Ja ennen uuniin laittoa päälle laitetaan vielä hieman vaahtokarkkeja, myös siis muussiin, ja siinä se on! Omituista mutta hyvää.

En tosiaan muista enää ohjeita, koska olimme vieraana ja osa oli jo valmiiksi tehtynä mutta googlettamalla löytyy ohjeita. Ruokailun kruunasi perinteinen pumpkin pie mutta täytyy myöntää, että sen pauloihin en ainakaan minä jäänyt.

Oli upeaa päästä kokemaan ja maistamaan amerikkalaista perinnejuhlaa ja päivä pysyykin aina mielissämme.
Thank you Liz and Dave for inviting us!

p.s. veimme tietenkin mukanamme alkusnapseiksi Finlandia vodkasta tehtyä salmaria! Ja se maistui :)

Lämmin täytetty patonki

Monen kiireisen päivän ja illan pelastajana meidän perheessä toimii lämmin täytetty patonki. Vuosien saatossa täytteet ovat hieman vaihdelleet mutta nyt pitempään jo pysyneet samana. Patonki vaihtelee saatavuuden mukaan; paras mielestämme on ehdottomasti paistopisteistä saatava muhkea maalaispatonki ja huonoin "perus-pulla-patonki". Kokemukseni mukaan kuitenkin parhaitten toimii hieman pehmeähkö patonki, liian rapsakat eivät kestä lämmitystä uunissa vaan niistä tulee kivikovia.

Tästä tulee siis kahdelle.

- kokonainen patonki (maalaispatonki tai joku muu pehmeähkö)
- ohuen ohuita herkku palvikinkun siivuja oman maun mukaan, muukin oma suosikki-kinkku käy
- 3 siivua aamupala-juustoa
- melkein kokonainen punasipuli renkaiksi siivutettuna
- tomaattia siivuina
- jäävuorisalaattia
- Ranch-salaatinkastiketta
- tulista soossia tai esim. valkosipulimajoneesia

Laita uuni lämpiämään noin 220 asteeseen.
Leikkaa patonki ensin puoliksi, vinottain. Halkaise puolikkaat siten, että toisesta reunasta puolikkaat ovat kuitenkin kiinni. Voitele puolikkaan toinen puoli tulisella kastikkeella tai valkosipulimajoneesilla hyvin ohuesti.
Puolita aamupala-juustot kolmion mallisiksi ja laita 3 kolmiota elikkä 1,5 juustosiivua per leipä. Lisää juuston päälle kinkkusiivut. Täytä patonkia vielä punasipulin- ja tomaatin siivuilla ja päällimmäiseksi lisää suikaloitua jäävuorisalaattia.Lorauta pinnalle sopivasti Ranch-salaatinkastiketta.

Nosta täytetyt patongit uuniritilän päälle varovasti ja paahda uunissa muutama minuutti. Nauti heti kylmän cokiksen kanssa!

p.s. kinkun sijasta täytteenä voi mainiosti käyttää esim. grillattua broikkua ohuina siivuina.

Sinihomejuustorisottoa ja broikun filettä

Kuten "uhkailinkin" jo tuossa viikolla niin yhtä reseptiä Glorian ruoka&viini -lehdestä minua himoitti kokeilla ja mikäs sen parempi päivä kun sunnuntai kokkailla rauhassa ja tunteella!

Sinihomejuustorisotto ja broilerin file:
- 3 salottisipulia
- 50 g voita
- 400 g Arborio-risottoriisiä
- 1 dl kuivaa valkoviiniä (käytin itse samaa kuin mitä nautimme ruoan seuraksi)
- 1 l kuuma kasvislientä (sekoitin litraan vettä kaksi kasvisliemikuutiota...pitäisi varmaan keitellä itse mutta eipä sitä vaan perheellisenä ole ollut aikaa...)
- 1/2 pussia valmista Aura-murua (tässähän voi käyttää sitten oman maun mukaan mitä haluaa)
- vihreitä kivettömiä rypäleitä
- myllystä mustapippuria
- hienonnettua ruohosipulia

Kuori ja hienonna sipulit pieneksi hakkeeksi.
Sulata kannellisessa pannussa ruokalusikallinen voita, ja kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää riisi ja kuullota kunnes riisi on lähes läpikuultavaa. Älä anna riisin saada väriä, muista siis sekoittaa!
Kaada valkoviini pannuun ja sekoita, kunnes se on haihtunut. Lisää riisin joukkoon kuumaa kasvislientä vähän kerrallaan, koko ajan sekoittaen. Anna nesteen haihtua ennen kuin lisäät lisää nestettä.
Anna risoton kypsyä kannen alla, välillä sekoittaen, riisilajikkeesta riippuen noin 20 minuuttia. Risotto on valmista, kun risotto on melko löysää mutta jyvät vielä irtonaisia.
Lisää risottoon loput voista sekä Aura-muru.
Puolita rypäleet ja lisää valmiin annoksen pinnalle.
Rouhi myllystä mustapippuria ja koristele ruohosipulilla.
Risoton kypsymisen aikana voit paistaa broikut haluamallasi tavalla ja viipaloida risoton rinnalle.
Risoton kanssa nautimme Jacob's Creek'n Riesling valkoviiniä. Viini sopi kuin nenä päähän risoton kera. Sopiva hapokkuus sekä hedelmäisyys antoivat ruoalle tyylikkään silauksen ja keveän raikkauden.
Tämä ohje on siis hyvinkin mukaeltu lehden ohjeesta ja totesimme, että Aura-juuston voisi jättää pois koska paljoakaan se ei risotossa maistunut. Mieheni tietenkin totesi, että reseptissä ollut vuohenjuusto olisi varmaankin sopinut risottoon upeasti. Ensi kerralla sitten.

p.s. kategorioin annoksen kasvisruokiin koska risotto oli tässä se juttu! Ja toimii siis yksisteenkin loistavasti.


Marraskuun lehtiä!


Jälleen on aika käydä lehtieni kimppuun! On aivan ihanaa, rauhassa, yksin, syventyä itselle rakkaiden lehtien tutkiskelemiseen...ilman, että kukaan häiritsee. Saa pohtia, unelmoida ja ideoida! Ei muuta kuin asiaan....

Postilaatikkoomme oli tupsahtanut Herkkutori -lehti, K-supermarketin kanta-asiakaslehti. Uskomatonta...en ollut tiennytkään moisen lehden olemassa olosta ennen tätä! Minä, lehtifriikki!! En käsitä kuinka se on mahdollista....tai no, käsitän kyllä koska aiemmin en ole K-supermarketissa asioinut vaaditun 800 €:n puolen vuoden ostosten arvosta. Nyt ilmeisesti olen. Harmin paikka, että lehti ei enää ensi vuonna ilmesty.Voin rehellisesti siis tunnustaa, että harmittaa! Kuinka paljon ihania, suussa sulavia reseptejä onkaan mennyt sivu suuni? Lehti siis todella yllätti raikkailla ja helpoilla resepteillä sekä upeilla kuvilla.

Tilaamani Glorian ruoka&viini -lehti myös tupsahti postiluukusta menneellä viikolla.
Jo lehden kannen voileipäleivokset salpasivat hengityksen. Upeita ja mielikuvitukseni heti alkoi laukata tulevia uuden vuoden juhlia kohtaan, siellä noita voisi tarjota!
Seuraavaksi pysähdyin oikein tuijottamaan sivulla 29 olevaa kuvaa suklaabrowniesta. Nam, en muistanutkaan Jenkki-vuosilta, että browniet ovat todella syntisen hyviä. Lehden resepti lähtee ilman muuta kokeiluun!
Kalareseptit kävin nopealla silmäyksellä läpi, minun kiintiöni tämän elämän osalta kalojen suhteen alkaa olla aika täysi.
Pororsepti sivulla 43 pysäytti, sillä voisi yllättää miehen ja anopin. Heillä kun joulupöydässä ei koskaan tarjota kinkkua vaan aina poroa. Kahvikastike kuullosti lupaavan hyvältä, puhumattakaan pekoni-parmesaanikohokkaista.
Seuraavaksi minut pysäytti Postres'n hemmojen ananasravioli. Siis aivan pakko kokeilla. Voiko mikään mennä pieleen missä on tummaa rommia tai Mascarpone-juustoa? Ei voi, minusta. Ja heidän ravintolansa siirtyi myös listalleni: "tutustumisen arvoiset ravintolat".
En ennättänyt kuin sivun kääntää ja apua! Uusi suklaaherkku hyppäsi silmilleni. Chjoko-suklaapuodin Mika Gröndahlin valkosuklaa-mascarponeleivos näytti niin hyvälle etten osaa sitä edes sanoiksi pukea. Jälleen kokeiluun.
Ja kun pääsin suklaasta puhumaan niin muutaman sivun päässä oli toinen toistaan herkullisempia suklaakonvehtien reseptejä. Yllättäisinkö tänä vuonna läheiseni omilla konvehdeilla? Jää harkintaan....
Lahjasivuilta kuolasin itselleni vaikka mitä mutta heitin kyllä miehelleni toiveen Jamie Oliver'n parilapannusta. Aah, kun sillä voisi raidoittaa pihvien pinnat ja tehdä ihania leipiä. Saa nähdä olenko ollut tarpeeksi kilttinä?
Myös rypälereseptit saivat minut uppoutumaan tarkemmin. Varsinkin vuohenjuusto-rypälerisotto herätti mielenkiintoni. Tosin korvaisin vuohenjuuston varmaankin jollain muulla....tiedän, syntiä, mutta jostain syystä en saa mielestäni sitä, että vuohenjuusto maistuu hielle. Olen yrittänyt ja syönkin sitä muodossa jos toisessa mutta en vain kuitenkaan täysin pidä siitä. Siksipä heittäisin risottoon vaikka Auraa, goldia tietenkin. Myös zabaglione-torttu sai minut unelmoimaan. Pakko kokeilla!
Siinäpä ne, lehden parhaat. Onhan tuossakin, liikaakin.

Kuvassa olevan Ideal Home on vasta korkattu ja palaan siihen myöhemmin. Se on kuitenkin yksi lehti, jonka lähes jokaisen numeron ostan. Aivan ihana sisustuslehti!

Beaujolais noeveau saapuu!

Tänään on siis se päivä kun kaikkialla maailmassa, marraskuun kolmantena torstaina, myyntiin tulee uuden sadon Beaujolais nouveau, ranskalainen viini.

Viini tulee siis Beaujolais'n alueelta ja rypälelajikkeena on Gamey. Viini valmistetaan hiilihappokäymisellä, macération carbonique, eli kokonaiset tertut laitetaan sammioon, joista happi on poistettu hiilidioksiidia lisäämällä. Tuloksena on helposti juotavaa, kevyttä, hedelmäisen raikasta ja lähes tanniinitonta viiniä. Eli valkoviinien suosijat, kannattaa kokeilla koska tämän lähemmäksi punaviini ei valkoviiniä enää pääse!
Beaujolais nouveau on erinomaista seurusteluviiniä pienten naposteltavien; juustojen, patonkien, salaattien ja piiraiden kera. Viini kannattaa hieman viilentää, noin 12 asteeseen.Viini on siis valmista heti juotavaksi eikä se oikein säilykään puolta vuotta kauempaa haihtuvien happojen vuoksi.

Huomenna suuntaan Alkoon hakemaan omaan viinikaappiii muutamat BN pullot maisteltavaksi.
Vinkki, BN on ihan oivallinen viini esim. pikkujoulujen tai uudenvuoden juhlinnan naposteltavien seuraksi!

Ensimmäiset joulutortut!

Nyt on ensimmäiset jouluvalot ripustettu terassille ja myös ensimmäiset joulutortut paistettu!

Aah, sitä ihanaa tuoksua mikä koko kotiin leviää joulutorttujen paiston myötä.

Minä olen siis henkeen ja vereen jouluihminen! Joka vuosi huomaan aloittavani kotona jouluvalmistelut aina vaan aiemmin. Tosin Yhdysvaltojen ja Kanadan vuosien aikaan taisin aloittaa jo marraskuun alkupäivinä mutta siellä kaikki aloittivat tunnelman luomisen jo erittäin ajoissa. Tiedän, että toiset eivät tykkää joulun laittamisesta liian aikaisin mutta minä taas haluan nauttia joulun tunnelmasta rauhassa; ilman kauheaa "siivous- ja leipomiskiirepaniikkia". On paljon mukavampaa laitella kotia rauhassa, leipoa pikkuhiljaa ja nautiskella kaikista tuoksuista, valoista, joulumusiikista ja tunnelmasta.

Nyt Suomessa olen joulutortut tehnyt valmistaikinoista mutta ulkomailla asuessa tein aina rahkavoitaikinan itse. Ja eihän sitä makua voi verratakaan! Ei itse tehdystä taikinasta paistettua joulutorttua voita mikään. Jospa vaikka täksi jouluksi tekisin taikinan taas itse. Nämä ensimmäiset tortut kyllä paistoin Sunnuntain valmiista taikinasta.

Oikein mukavaa pikkujoulujen aikaa kaikille lukijoille!

Iskänpäiväkakku


Iskänpäivä

Iskänpäivä alkaa olla jo loppusuoralla, illallinen nautittu ja massu aivan repeämispisteessä :).
Käyn tässä lyhykäisyydessään läpi päivämme menun, nam!

Aloitin tietenkin illallisen valmistelun jo eilen, lähinnä kakun osalta.
Paistoin kakkupohjan valmiiksi perinteisellä reseptilläni, jossa tavalliseen juomalasiin mitataan munia, sokeria ja jauhoja saman verran. Myös kakunkoristeet olin tehnyt jo pari päivää sitten.
Tänään aamulla aloitin kakun valmistelulla; tein mousset ja laitoin kakun aluksi pariksi tunniksi hyytymään pakkaseen ja sieltä siirsin kakun jääkaappiin ettei se jäätyisi.

Kakkuun tein kaksi erilaista moussea, joista ohjeet tässä:

Vadelmamousse:
- 200 g vadelmia
- 2 liivatelehtiä
- reipas 1/2 dl tomusokeria
- 2 dl vispikermaa

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Jos käytät pakastemarjoja niin laita ne sulamaan mikroon. Paseeraa (paina siivilän läpi) marjat. Mausta marjamelba tomusokerilla. Vaahdota vispikerma kovaksi vaahdoksi.

Kumenna kattilassa tilkka vettä ja sulata kuivaksi puristellut liivatelehdet veteen. Lisää neste ohuena norona marjamelbaan. Lisää kermavaahto marjamelbaan varovasti käännellen.

p.s tämän moussen voi tehdä mistä marjasta haluaa

Valkosuklaamousse:
- 200 g valkosuklaata
- liivatelehteä
- 1,5 dl vispikermaa
- 1 rkl sokeria
-1 kananmunankeltuainen
- 2 dl vispikermaa

Rouhi valkosuklaa veitsellä pieniksi paloiksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota kerma.
Lisää kattilaan kerma, sokeri ja kananmunankeltuainen. Keitä seosta pohjaa myöten sekoittaen, kunnes sakenee. Älä kuitenkaan kiehuta liian pitkään!

Sulata liivatelehdet seokseen ja lisää myös valkosuklaarouhe pienissä erissä sekoittaen.
Anna seoksen jäähtyä noin kädenlämpöiseksi. Sekoita kermavaahto seokseen varovasti käännellen.

Tein kakun siten, että leikkasin kakkupohjan kolmeen osaan. Vuorasin kakkuvuoan ensin elmukelmulla pohjaa myöten (että kakku olisi helppo nostaa vuoasta pois) ja vuorasin reunat myös sopivaksi leikkaamallani piirtoheitinkalvolla.
Asetin alimmaiseksi kakkua, sitten vadelmamoussea, kakkua, valkosuklaamoussea ja viimeiseksi kakkua. Aluksi laitoin kakun hyytymään pakkaseen, se nopeuttaa hyytymistä huomattavasti!
Tässä lopputulos pakkasesta ottamisen jälkeen



Kuorrutin kakun valkoisista vaahtokarkeista tekemälläni vaahtokarkkitaikinalla.

Ystäväperheemme oli kutsuttu isäinpäivä-illalliselle ja päätin tehdä hieman jo jouluisen kattauksen lähinnä värien puolesta. Astioina käytin kullansävyistä katelautasta, Arctican ruokalautasta ja ruskeaa Teeman kulhoa. Servettinä Pentikin punainen jouluservetti ja laseina Riedelin lasit.




















Alkudrinkkeinä tarjosimme ihanan makean-kirpakan punaisen drinkin jossa käytin per annos 4 cl vodkaa ja lantrinkeina puolet Hartwallin uutta punaista Jouluomenalimua sekä puolet Bonaquan omena-vichyä. Ja tietty olin ensin täyttänyt lasit; Ultima Thulet melkein puolilleen jääpaloja ja jäämurskaa.

Alkuruokana tarjoilimme todella herkullista Aura-porokeittoa. Siis nam....tämä oli hyvää!

Aura-porokeitto:
- 1 kolmio Aura-juustoa
- loraus vettä
- 8 dl kuohukermaa
- hieman vehnäjauho-vesiseosta saosteena
- tarvittaessa himppu suolaa
- kylmäsavuporoleikettä, oisko paketissa ollut 100 gramma hätäseen

Leikkaa poroleike pieniksi neliöksi.
Sulata kattilassa veden kanssa Aura-kolmio. Lisää joukkoon puolet poroleikkeen paloista.
Lisää joukkoon kuohukerma ja anna hiljalleen keittyä kasaan, mausta tarvittaessa suolalla.

Paista kuivalla pannulla toiset puolet poroleikkeen paloista rapsakoiksi.
Lisää nämä palat koristeeksi valmiin keiton pinnalle.
Pääruokana nautimme perinteisiä jauhelihapullia perunamuussin ja punajuurien kera. Tämä oli siis rakkaan mieheni toive pääruoaksi.
Ja tästä ei ole kuvaa, koska oikeasti, UNOHDIN!

Kaiken tämän ihanuuden kruunasi kakku,








, joka maistui kaikille!

Juomina läpi aterian toimivat punaviini sekä miehille välidrinkkeinä viski...en puutu tähän osastoon, kommentoikoon mieheni.

p.s lapsille oli katettu oma pöytä ja menu oli lähes samanlainen paitse he söivät alkuruokana voilla kuorrutettua paahtoleipää :)

Vaahtokarkkikoristeet


Marien sivujen ja ohjeiden innoittamana päätin kokeilla vaahtokarkkitaikinasta kakunkoristeiden valmistusta.

Ostin kaupasta kaksia erilaisia vaahtokarkkeja; valkoisia ja vaaleanpunaisia. Laitoin lasikulhoon vaahtokarkkeja ja lorauksen vettä. Sulatin mikrossa niin, että karkit olivat lähes sulia. Toisessa kulhossa minulla oli valmiina sihdattua tomusokeria jonka pesään kaadoin sulat karkit. Käsi sekaan ja vaivasin taikinan tasaiseksi.
Pakko myöntää, että alkuvaiheessa tuntui ettei hommasta tule mitään. Olin jo laittamassa taikinan tekelettä roskiin. Sitten se vaan alkoi irtoamaan käsistä ja tuntui, että tämähän toimii! Ei se taikina ainakaan minun käsistä kokonaan irronnut mutta sopivasti, että sain muokattua siitä pallon.

Ensimmäisen eräni tein valkoisista vaahtokarkeista ja sihtasin joukkoon kaakaojauhetta. Heti tajusin, että tavallaan pieleen meni kun minulla ei ollut oikeaa kaakaota vaan juomiin tarkoitettua jauhetta. Taikinasta tuli todella, todella vaaleanruskeaa...en tiedä kehtaako niitä koristeita edes käyttää.Toisen erän tein sitten suoraan vaaleanpunaisista karkeista ja siitä taikinasta tuli hyvä. Tosin valmiisiin koristeisiin jäi aika paljon kaulitsemisessa käyttämääni tomusokeria joten ensi kerralla käytän vähemmän ja koristeista tulee varmaankin sitten väriltään tasaisempia. Tarkoituksenani oli värjätä vielä punaisella elintarvikevärillä tummempaa taikinaa mutta minulta ei löytynytkään sitä väriä. Joten näistä koristeista nyt sitten käytän joitakin isänpäiväkakussa.

Muotoilin koristeita Marien mallien mukaan tosin kahdenlaisia sydämiä innostuin omasta ajatuksestani kokeilemaan. Koristeiden kannattaa antaa kovettua ihan rauhassa mutta kosteutta ne eivät kestä, joten itse jätin leivinpaperin päälle ne odottelemaan. Saa nähdä ovatko ne aamulla jo kovettuneita ja valmiita käyttöön. Tosin Marien sivuilta luin, että kakun päälle ne kannattaa laittaa juuri ennen esille laittoa eli sunnuntaina sitten.

Herkun lumoissa

Aah....olen kotiutunut Stockan Herkusta...on se vaan addiktiivinen kauppa! En varmaan ole koskaan päässyt sieltä ulos ostamatta mitään.

Tänään lähdin ihan vaan katsastamaan josko löytyisi isänpäiväksi suunnittelemaani kakkuun koristeita. Mitään uutta siltä rintamalta en löytänyt mutta aivan ihania värisokereita tarttui mukaan; rose ja lime. Vielä jäin kuolastamaan laventelia ja kellertävää...aah! Hinta vaan, lähes 7 € per purnukka kirpaisi sen verran, että en raaskinut ostaa nyt kuin nuo kaksi väriä. Tuota roseta ainakin käytän kakkuun ja limeä varmaan pipareihin.

Nappasin mukaani myös upeissa väreissä kylpevän pastapussukan ja hyllyyn jäi vielä odottelemaan seuraava ostosreissua mm. Disney-aiheisia pastoja lapsille!
Nyt on ilta aikeissa suunnitella kakkua rakkaalle miehelle ja hamstrasin lähikaupasta viisi pussia vaahtokarkkeja koska aion kokeilla vaahtokarkkitaikinasta väsätä koristeita...huh, saa nähdä miten minun käy. Raporttia siis tiedossa viim. huomenna :)

Ensimmäiset piparit paistettu!


Tänään on siis ensimmäiset joulupiparit meidän perheessä paistettu! Poikamme suosikeiksi nousivat muumi-, joulukuusi-, traktori-, auto- ja pupumuotit. Teimme siis pipareita ihan valmiista taikinasta koska näin arki-iltana nopeus on valttia!

Koristeluun asti ylsivät ainoastaan joulukuuset, joihin kokeilin ihan lähikaupasta löytyneitä helmiäisrakeita. Kauniita tuli ja mikä parasta, hyviä. Seuraava projektimme piparinpaiston osalta on piparitalon suunnittelu ja toteutus. Sitä odotellessa!

Uusia kirjoja ja lehtiä

Jälleen tarttui Jumbossa käynniltä mukaan uusi kakkukirja The all - colour Cake Decorating Course ja hintakaan ei päätä huimannut, 12,90 €! Kirjassa on perusohjeita, templateja ja pa-aljon kuvia.
Toinen ihana löytö oli Better Homes and Gardens -lehden Christman Cookies erikoislehti jonka hinta, 8,50 € tosin hieman kirpaisi mutta lehti on täynnä toinen toistaan upeampia ohjeita kuvineen. Olihan se siis pakko napata mukaan!
Tänään olen aikeissa leipoa pojan kanssa ensimmäiset joulupiparit, valmistaikinasta tosin. Jos jaksan tänään niitä koristella niin kuvia on luvassa :).

Jauhelihapiirakka

Silloin tällöin talvella tekee mieli tehdä oikein tuhtia jauhelihapiirakkaa ja sitäpä tänään iltaruoaksi meille paistoin.

Tämä on kyllä hyvää mutta aika rasvaista, joten kaloreita ei tässä kohtaa kannata laskea :).

- iso lehtitaikinalevy (esim. Myllyn paras)
- 400 g naudan jauhelihaa
- keitettyä riisiä noin 2 dl
- 1 punasipuli
- 4 valkosipulinkynttä
- mustapippuria
- suolaa
- cayannepippuria
- 1/2 pala Mustapekka-tuorejuustosta
- 1 kananmuna

Sulata lehtitaikinalevy pakkauksen ohjeen mukaan ja kaulitse se noin leivinpellin kokoiseksi.

Laita uuni lämpiämään noin 225 asteeseen.

Hienonna sipuli ja viipaloi valkosipulinkynnet.
Paista jauheliha pannulla ja lisää joukkoon sipulit paistumaan. Mausta jauheliha mustapippurilla, suolalla ja cayannepippurilla.
Ota pannu pois liedeltä ja sekoita joukkoon keitetty riisi.

Tänään heitin vielä tuon täytteen joukkoon tosiaan puolikkaan Mustapekka-tuorejuustopalan kun sitä sattui olemaan jääkaapissa.

Piirakasta tuli kyllä aika rasvainen, onhan tuo taikina itsessään jo tuhtia eli jos ei halua niin juustoa ei tarvitse laittaa. Se antoi kyllä hyvin makua!

Lisää lopuksi kananmuna sitomaan täytettä.Levitä täyte kaulitun lehtitaikinalevyn keskelle, nipistele keskikohta ja päät kiinni. Voitele kananmunalla ja töki vielä haarukalla piirakan pinnalle reikiä.

Paista kauniin ruskeaksi ja nauti heti.

Maalaissarvet

Päätin eilen illalla leipoa pikaisesti maalaissarvia Täydellisten naisten seuraksi.

- 4 dl sinistä maitoa
- 2/3 pakettia hiivaa, siis tuoretta siitä 50 g palasta
- 1 kananmuna
- hyppysellinen sokeria tai loraus hunajaa
- 1 tl suolaa
- 1 dl juoksevaa margariinia
- jauhoja (eilen käytin vehnäjauhoja ja ruis-sihtijauhoja)

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva. Lisää kananmuna, sokeri, suola ja juokseva margariini. Lisää jauhoja samalla taikinaa vaivaten. Taikina saa jäädä pehmeäksi.
Varo laittamasta liikaa jauhoja koska muuten sarvista tulee liian kiinteitä ja kovia. Ennemmin sellainen taikina, että ei ihan irtoa käsistä ja käytät jauhoja apuna leipomisessa.

Laita uuni lämpiämään noin 225 asteeseen ja anna taikinan kohota lämpimässä noin 20 minuuttia.

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja muotoile käsin taikinasta sopivan kokoinen kiekko. Leikkaa taikinapyörällä kiekko kahdeksaan osaan ja muotoile sarviksi. Tässä vaiheessa jos haluaa sarvista ruokaisempia, voi väliin laittaa esim. nakin/meetwurstia/Aura-juustoa tai mitä nyt mieli tekee ja kaapista löytyy.
Anna vielä pellillä kohota hetkisen, näin sarvista tulee kuohkean pehmeitä.

Voit halutessasi voidella sarvet kananmunalla mutta itse tykkään, että ne jäävät pinnalta jauhoisiksi. Paista uunissa kauniin ruskeiksi.

Itse nautin maalaissarvet aina halkaistuina ja väliin sujautan pari siivua maukasta juustoa. Eilen kaadoin kyytipojaksi lasillisen hanapunkkua, nami!

Tapas-ilta


Vietimme siis eilen tapas-iltaa jonka esivalmistelut aloitin siis jo päivää aiemmin.

Valitsin pöytään:
- perunapaprikamunakasta
- mausteisia pieniä lihapyöryköitä
- ohueksi leikattuja broikkulastuja
- mojo-kastiketta ja valkosipulikastiketta
- maalaislohkoperunoita
- marinoituja oliiveja sekä valkosipuleita
- valkosipulileipää
- erilaisia juustoja ja melonia
- sangriaa kannullinen

Jälkiruokana tarjosin syntistä suklaakakkua ja konjakkikermaa.

Ilta oli oikein onnistunut ja tapaspöytä keräsi kehuja. Ainoastaan perunapaprikamunakas ei oikein maistunut. Se olisi varmaan ollut hyvää heti lämpöisenä, ei kylmänä. Lihapyörykät olivat sopivan tulisia kun maustoin massan Blazin' kastikkeella ja tein pyöryköistä pienen pieniä. Vaikka itse epäilin mojo-kastikkeen makua, sai se muilta paljon kehuja. Itse en siitä vaan tykännyt mutta eipä sillä väliä kun vieraille maistui.
Kaikkea jäi ihan reippaasti ja täksi päiväksi suunniteltu pihviateria jäi odottelemaan...rääpimme siis eilisiä jämiä hanapunkun kera.

Ainiin, jälkiruokana tarjoilemani suklaakakku oli juuri niin syntisen hyvää kuin muistinkin. Nyt se kummittelee tuolla jääkaapissa....sitä kun ei pysty syömään kuin pienen pienen palan konjakilla maustetun kerman kera. Heh, hauskat naurut saimme vielä illalla kun vispasin kermaa maidon vaahdottimella kun en halunnut käyttää normaalia vatkainta kun Samppa oli jo mennyt unten maille...siinä sitten yritin vaahdottaa ja hyvät alut sain mutta sitten oli aiheellista napata perinteinen käsivispilä kehiin :).